JALKAPALLO HJK eteni Mestareiden liigan karsinnassa toiselle kierrokselle voitettuaan tiistaina Latvian Jurmalassa RFS Riian rangaistuspotkukilpailussa. Varsinaisella peliajalla HJK hävisi maalein 1-2, mutta yhteismaalit olivat kahdesta ottelusta tasan 2-2.
RFS johti ottelua 2-0. Se tulos olisi merkinnyt HJK:n putoamista jatkosta. HJK sai kuitenkin tarvittavan kavennusmaalinsa, jonka viimeisteli Murilo.
Jatkoaika jäi maalittomaksi. Rangaistuspotkukilpailussa Casper Terho ampui viidennellä kierroksella ratkaisevan rankkarin. RFS:n vetäjä oli aiemmin epäonnistunut.
Veikkausliigassakin kompuroinut HJK ei toisessa ottelussa mitenkään vakuuttanut. Se pusersi kuitenkin voiton, joka voi olla hyvinkin arvokas.
HJK kohtaa Mestareiden liigan karsinnan toisella kierroksella tshekkiläisen Viktoria Plzenin. Todennäköisyydet ovat tshekkijoukkueen puolella, mutta tappiokin veisi HJK:n vielä Eurooppa-liigan karsintaan. Sieltä kautta on helpompaa tavoitella paikkaa vielä Konferenssiliigaan, vaikka voittoa ei tulisikaan.
Suomalaisseuroilta kuultiin tiistaina myös surkeita uutisia. Konferenssiliigan karsinnassa Turun FC Inter hävisi kosovolaiselle Dritalle maalein 0-3 ja tipahti jatkosta.
Inter oli toisessa osaottelussa yllättävän huono. Veikkausliigan tason laatukin herättää keskustelua.
Teksti Otto Palojärvi
LUE MYÖS: Tanska liian kova Helmareille – jatkohaaveille hyvästit
Kommentoi Facebookissa