HJK selvisi lilliputista piinan jälkeen – seuraavaksi todella kova vastustaja

HJK yrittää Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen. (Kuva AOP)

HJK yrittää Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen. (Kuva AOP)

HJK jatkoon Mestareiden liigan karsinnassa. Vastaan tulee seuraavaksi Belgradin Punainen Tähti.

JALKAPALLO HJK ei vakuuttanut keskiviikkona Torshavnissa, mutta nappasi sentään jatkopaikan Mestareiden liigan karsintojen toiselle kierrokselle Klubi kaatoi färsaarelaisen HB Torshavnin yhteismaalein 5-2.

Ensimmäisen ottelun HJK oli voittanut Helsingissä 3-0. Toinen osaottelu oli HJK:lle kaikkea muuta kuin helppo, sillä peli Torshavnissa päättyi tasan 2-2. Etenkin ensimmäinen puoliaika oli HJK:lle todella haastava.

HB siirtyi ennen tunnin täyttymistä 2-0-johtoon ja oli maalin päässä jatkoajasta. Riku Riski päästi HJK:n pälkähästä tehtyään kaksi maalia. HB:n veto loppui käytännössä Riskin ensimmäiseen

– Tehtiin peli itsellemme aika vaikeaksi, mutta jatkopaikka tuli, HJK:n päävalmentaja Toni Koskela sanoi seuransa verkkosivuilla.

Lisättävää Koskelan sanoihin ei ole. Peli oli HJK:lta Torshavnissa tuskaisa esitys vastustajaa ollenkaan vähättelemättä. Mutta häpeältä sentään vältyttiin.

HJK:lla on seuraavaksi edessään kovia haasteita. Seura pelaa viikonloppuna Veikkausliigan kärkijoukkuetta Ilvestä vastaan. Alkukaudella varjojen mailla vaeltanut HJK tarvitsisi ottelusta voiton kaksi ottelua vähemmän Ilveksen ollessa kolme pistettä edellä.

– Seuraavaksi on edessä iso peli lauantaina Ilvestä vastaan ja kaikki ajatukset ovat nyt siinä, Koskela sanoi.

Europelit jatkuvat HJK:lla heti ensi viikolla. HJK kohtaa seuraavaksi eurokentillä legendaarisen Belgradin Punaisen Tähden, joka löi karsintojen avauskierroksella liettualaisen FK Suduvan.

Miika Takkula (HJK:n urheilu- ja kehitysjohtaja) on ollut Belgradissa paikan päällä skouttaamassa vastustajan otteet. Saamme häneltä tarkan raportin matsista, Koskela kertoi.

HJK pelaa Belgradissa keskiviikkona 24. heinäkuuta. Helsingissä pelataan keskiviikkona 31. heinäkuuta. Jatkopaikka olisi HJK:lta todella kova suoritus.

Vaikka HJK häviäisi Punaiselle Tähdelle, jatkuisivat HJK:n europelit elokuussa vielä Eurooppa-liigan karsinnoissa.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Yllättävä sunnuntai Veikkausliigassa – kärkijoukkue hävisi

Kommentoi Facebookissa