JALKAPALLO Veikkausliigan kärkijoukkue Tampereen FC Ilves koki sunnuntai-iltana Lahdessa yllätystappion. Kotijoukkue FC Lahti voitti Ilveksen 1-0.
Ottelun ainoan maalin teki lähietäisyydeltä ampumaan päässyt 17-vuotias Pyry Lampinen 22. minuutilla. Ilves hallitsi ottelutapahtumia, mutta maalinteko oli joukkueelle tällä kerralla ylivoimaista.
Tappio oli Ilvekselle vasta kauden toinen. Joukkue on 14 ottelussaan päästänyt vain kahdeksan maalia. Suomen Cupinkin Ilves voitti tällä kaudella.
Ilveksen tappion myötä tilanne Veikkausliigan kärjessä tasoittui. Toisena oleva FC Honka voitti lauantaina HIFK:n 3-0 ja on vain pisteen päässä Ilveksestä. Tosin Honka on pelannut yhden ottelun Ilvestä enemmän.
KuPS seuraa Ilvestä kahden, HJK kolmen ja FC Inter neljän pisteen päässä. SJK on jäänyt Ilveksestä viisi pistettä, joten mestaruustaisto on hyvin tiukkaa.
Sunnuntain toisessa taistossa IFK Mariehamn oli tyly isäntä peräpään KPV:lle. Ahvenanmaalaiset voittivat kotiottelunsa 3-0. Simon Silverholt, Keaton Isaksson ja Gustaf Backaliden rankaisivat osumillaan kokkolalaisia.
IFK Mariehamn on sarjassa seitsemäntenä kahden pisteen päässä SJK:sta. Kuusi parasta etenee syyskuussa ylempään loppusarjaan.
FC Lahti nousi voitollaan kahdeksanneksi. SJK:hon Lahdella on matkaa viisi pistettä.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: HIFK:n tilanne synkkeni – Vaasassa uidaan yhä syvemmissä vesissä
Kommentoi Facebookissa