SIDONNAISUUDET Entisen liikenne- ja viestintäministerin Anne Bernerin siirryttyä ruotsalaispankki SEB:n hallitukseen, eivät häneen liitetyt kohu-uutiset ole kuitenkaan loppuneet. Kauppalehti kertoo, kuinka Bernerin perheen omistama yhtiö on käynyt kiinteistökauppaa Helsinki-Vantaan lentoaseman lähistöllä.
Alue sijaitsee lentoaseman pohjoispuolella ja kyseisellä Tuusulan kunnan kehittämisalueella sijaitsee Vallila Interiorin logistiikkakeskus. Kohde on kaavaillun Kehä IV:n ja Tuusulanväylän risteyksessä ja siksi tärkeä liikenteellinen solmukohta.
Alun perin YIT Rakennus Oy:n omistama Kiinteistö Oy Focus Gate Logistics kävi aktiivisesti maakauppaa alueella Tuusulan kunnan kanssa. Bernereille sittemmin siirtynyt yhtiö hallinnoi 1,8 hehtaarin Lähdemaa-nimistä tonttia, ja se sai lokakuussa 2015 lisää 0,3547 hehtaarin alueen ja toukokuussa 2016 lainhuudon 2,8 hehtaarin alueelle.
Tuusulan kunta kävi Kauppalehden mukaan keskusteluja liikenneministeri Bernerin kanssa liikennejärjestelyistä vain vähän sen jälkeen, kun Bernerin perheyritys oli ostanut maata kunnalta. Pormestari Arto Lindbergin muistikuvien mukaan maakaupoista neuvotteli Bernerin lähipiiri.
Anne Berner kiistää vastineessaan lehdelle, että hän olisi tullut politiikkaan hakemaan henkilökohtaista etua itselleen tai perheyritykselle. YIT tarjosi Bernerin mukaan logistiikkatonttia Vallila Interiorille joulukuussa 2014.
– Kaupan ehtona on ollut kaavan vahvistuminen, jotta pk-yrityksemme on voinut olla varma, että yhtiön omaan käyttöön tulleet varasto- ja logistiikkatilat saadaan myös rakennettua. Vallila Interior ei ole käynyt neuvotteluja Tuusulan kunnan kanssa eikä ole pyrkinyt vaikuttamaan YIT:n ja kunnan välille jo aiemmin tehtyyn sopimukseen.
Tultuaan Juha Sipilän hallituksen liikenne- ja viestintäministeriksi toukokuussa 2015 Anne Berner ilmoitti omistavansa enemmistön Vallila Interiorista, mutta ei kertonyt yhtiön alla olevista lukuisista kiinteistösijoitusyhtiöistä kuten Kiinteistö Oy Focus Gate Logisticsista.
– Sidonnaisuusilmoitukseni 2015 on annettu eduskunnalta saadun ohjeistuksen mukaisesti. Mitään syytä jättää ilmoittamatta konsernin 100 % omistamia tytäryhtiötä minulla ei ole ollut. Lisäksi Vallila konserniin kuuluvien yhtiöiden tiedot ovat julkisia tietoja. Eduskunnan pyydettyä ilmoittamaan erikseen tytäryhtiöt, olen näin luonnollisesti tehnyt, Berner kirjoittaa.
– Missään vaiheessa toimiessani ministerinä en ole toiminut vastoin vannomaani valaa.
Lue myös: Bernerin mystiset miljoonatulot selvisivät – taustalla on tonttikaupat ja kerrostalohanke
Kommentoi Facebookissa