MUUMIT JA MERI Vuonna 2020 tulee kuluneeksi 75 vuotta ensimmäisen Muumi-tarinan, luonnonkatastrofin keskelle sijoittuvan Muumit ja suuri tuhotulva julkaisusta. Moomin Characters haluaa juhlistaa merkkivuotta Muumi-tarinoiden yhteisöllisessä hengessä suuntaamalla huomion Itämeren hyvinvoinnin palauttamiseen ja suojelemiseen.
Moomin Characters valmistelee parhaillaan #MEIDÄNMERI-nimistä kansainvälistä suurkampanjaa Itämeren ja sen kulttuuriperinnön suojelemiseksi ja kutsuu halukkaat mukaan talkoisiin.
– Meri on korvaamaton osa Muumi-tarinoita. Tove Jansson loi Muumi-tarinat Pellingin saaristossa inspiroituneena meren kauneudesta ja voimasta. Hän rakasti merta, kuten me kaikki, Muumipeikko mukaan lukien, kertoo Moomin Charactersin luova johtaja ja hallituksen puheenjohtaja Sophia Jansson.
– Haluamme pitää merestä huolta ja suojella sitä kaikin voimin. Itämeren tulevaisuuden eteen tehdään jo nyt aivan upeaa työtä, ja haluamme olla mukana näissä talkoissa ja innostaa mukaan niin paljon ihmisiä ja erilaisia organisaatioita kuin mahdollista, hän jatkaa.
Jo nyt kampanjaa on mukana rakentamassa yli 50 yritystä ja muuta organisaatiota erilaisista kulttuuri-instituutioista aina kaupunkeihin, kouluihin ja järjestökenttään Itämeren ympäriltä ja kauempaa.
– Lähes kaikki, joille olemme esittäneet idean, ovat hypänneet heti mukaan kampanjaan. Näyttää siltä, että tästä on syntymässä historian suurin aloite Itämeren pelastamiseksi – mukana on useita tahoja aina Japanista ja Isosta-Britanniasta saakka, Moomin Charactersin toimitusjohtaja Roleff Kråkström sanoo.
Kampanjan tarkoituksena on lisätä tietoutta Itämeren tilasta ja kerätä varoja John Nurmisen Säätiön työhön meren ja sen kulttuuriperinnön pelastamiseksi. Rahaa John Nurmisen Säätiön toimintaan tullaan keräämään yrityslahjoitusten ja kuluttajien suorien lahjoitusten sekä kampanjatuotteiden avulla. Tavoitesummaksi on määritetty miljoona euroa.
Kampanjan nimi on suomeksi #MEIDÄNMERI, ruotsiksi #VÅRTHAV ja englanniksi #OURSEA. Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä ja sen vakavin ympäristöongelma on rehevöityminen. Vaikka merta rehevöittävät ravinnepäästöt ovat viime aikoina vähentyneet, rehevöitymisen näkyvät merkit, kuten sinileväkukinnat, veden sameneminen sekä pohja-alueiden hapettomuus vaivaavat Itämerta edelleen.
#MEIDÄNMERI-kampanjan varojenkeruu alkaa 1.1.2020, ja kampanja sekä osallistuvat tahot lanseerataan kokonaisuudessaan helmikuussa 2020 Vene-messujen yhteydessä.
Lue myös: Tove Janssonin Kesäkirja – klassikko, joka saa kaipaamaan saarielämää ja meri-ilmaa
Kommentoi Facebookissa