HPK on jääkiekon Suomen mestari – seitsemäs loppuottelu ratkesi vasta jatkoerässä

HPK kaatoi Oulun Kärpät seitsemännessä loppuottelussa dramaattisten vaiheiden jälkeen.

HPK kaatoi Oulun Kärpät seitsemännessä loppuottelussa dramaattisten vaiheiden jälkeen. (Kuva AOP)

Edellisen kerran hämeenlinnalaiset juhlivat SM-kultaa vuonna 2006.

JÄÄKIEKKO Hämeenlinnan Pallokerho on voittanut seurahistorian toisen jääkiekon Suomen mestaruutensa. Ratkaisevassa seitsemännessä loppuottelussa Oulun Kärpät kaatui maalein 2–1 ja HPK vei mestaruuden otteluvoitoin 4–3.

Ottelun avausmaali nähtiin ensimmäisessä erässä, kun Jasper Lindsten vei ylivoimalla oululaiset johtoon ajassa 7.41. Toisen erän alussa HPK otti jälleen turhia  jäähyjä, mutta Kärpät ei onnistunut viimeistelyssään ylivoimalla.

Ottelun puolivälin jälkeen HPK:n Valtteri Puustinen onnistui kaatuneenakin antamaan syötön kokeneelle puolustajalle Arto Laatikaiselle, joka siirsi takatolpalta HPK:n tasoihin kun pelikello oli lukemissa 34.16. Kolmannessa erässä Kärpät oli lähempänä johtomaalia, kun muun muassa Niclas Lasu karkasi läpiajoon, mutta Elis Larmi torjui yrityksen.

Mestaruuden ratkaissut maali syntyi lopulta ylivoimalla, kun pelikello näytti aikaa 75.24. Markus Nenonen laukoi B-pisteen tuntumasta ja kiekko lipui ohi kärppämaalia vartioineen Veini Vehviläisen. Kärppien nuori hyökkääjä Aleksi Heponiemi istui maalin aikana 2+2 minuutin rangaistusta korkeasta mailasta.

HPK:n Emil Larmi torjui ottelussa 32 laukausta ja Kärppien Veini Vehviläinen 16 kertaa. Pudotuspelien parhaana pelaajana Jari Kurri -palkinnolla palkittiin HPK:n kapteeni Otto Paajanen. Edellisen kerran hämeenlinnalaiset juhlivat SM-kultaa vuonna 2006.

Lue myös: Liigan pronssimitalit ratkesivat jatkoajalla – Tapparalle seitsemäs perättäinen mitalikevät

Kommentoi Facebookissa