LIIKENNETURVALLISUUS Itä-Suomen poliisi valvoi liikennettä tehostetusti Kuopiossa lauantaina, valvonnassa keskityttiin nopeus- ja ajotapavalvontaan. Poliisi määräsi illan aikana yhteensä 24 kuljettajaa väliaikaiseen ajokieltoon. Törkeissä liikenneturvallisuuden vaarantamisissa ylinopeudet olivat yli 50 km/h yli sallittujen rajoitusten. Kovimmat nopeudet olivat 100 km/h rajoitusalueella mitatut 195 km/h, 180 km/h ja 171 km/h.
Yksi kuljettaja jäi saman illan aikana kiinni kahdesta kovasta ylinopeudesta. Ensin mies ajoi 100 km/h rajoitusalueella 169 km/h nopeudella. Poliisi määräsi miehen ajokieltoon, mutta antoi sen verran ajoaikaa, että hän pääsisi ajamaan kotiinsa. Kotimatkalla mies ajoi kuitenkin jälleen kovalla nopeudella ja jäi kiinni uudelleen. Tällä kertaa hänen ajokieltonsa alkoi välittömästi ja matka jatkui muilla kyydeillä.
Lauantai-iltana valtatiellä kolme Riihimäen Arolammilla noin 20-vuotias mies kuljetti henkilöautoa huomattavalla ylinopeudella. Poliisi mittasi auton nopeudeksi tutkalla 188 km/h rajoituksen ollessa 120 km/h. Miehen ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Kyydissä oli kolme matkustajaa.
Myöhään lauantai-iltana Janakkalassa valtatiellä kolme noin 20-vuotias uusimaalainen mies ohitti henkilöautolla poliisin tunnuksettoman auton käyttäen huomattavaa ylinopeutta. Poliisi mittasi tutkalla auton nopeudeksi 193 km/h rajoituksen ollessa 120 km/h. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Kyydissä oli yksi matkustaja.
Poliisipartio ajoi Virroilta Ruoveden suuntaan pitkin Visuvedentietä, kun sitä vastaan ajoi pakettiauto silmämääräisesti kovaa vauhtia. Tutka osoitti pakettiauton nopeudeksi 160 km/h, mittauskohdassa oli 100 km/h nopeusrajoitus. Partio kääntyi ajoneuvon perään ja sai sen pysäytettyä. Ajoneuvon kuljettajaksi osoittautui 1950-luvulla syntynyt mies, joka määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja toimitettiin verikokeeseen.
Useampi poliisipartio oli valvomassa liikennettä Hämeenkyrössä valtatiellä 3. Yksi partio teki havainnon muuta liikennettä nopeammin etenevästä henkilöautosta. Ajoneuvosta tiedon saanut partio havaitsi sen ohituskaistoilla ja auton nopeudeksi mitattiin 157 km/h. Mittauskohdassa oli 100 km/h nopeusrajoitus. Ajoneuvon pysäytyksen yhteydessä sitä todettiin kuljettaneen 1990-luvulla syntyneen miehen. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Sunnuntai 16.6.19 kello 02.40 Myllykosken Viialantiellä, jossa on 40 km/h nopeusrajoitus, ajoi poliisiautoa vastaan henkilöauto, jolle mitattiin nopeudeksi 102 km/h. Kuljettajana toiminut mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja kortti otettiin poliisin haltuun. Kyydissä oli kolme matkustajaa.
Seinäjoella Kivisaarentiellä sattui kahden ihmisen kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus 16.6.2019 noin klo 00.15 aikaan. Poliisin suorittaman alustavan tapahtumapaikkatutkinnan mukaan henkilöauto oli suistunut tieltä Kivisaarentiellä ja osunut ilmeisen suurella nopeudella tien vieressä olleeseen puuhun, nopeusrajoitus alueella oli 50 km/h.
Ajoneuvon kuljettaja ja etupenkillä ollut matkustaja menehtyivät välittömästi tapahtumapaikalla. Ajoneuvossa takapenkillä ollut matkustaja loukkaantui lievästi ja hänet on toimitettu hoitoon. Poliisi selvittää onko alkoholilla ollut osuutta onnettomuuteen. Onnettomuudessa menehtyi kaksi 1990-luvulla syntynyttä paikkakunnalta kotoisin olevaa miestä.
Lue myös: Hurjia ylinopeuksia liikenteessä – ajokiellossa ollut nuorukainen 190 km/h poliisin tutkaan
Kommentoi Facebookissa