RUOKA Euroopan Bocuse d’Or -karsinnat käytiin Torinossa Italiassa. Suomi sijoittui neljänneksi, voitti parhaan vadin palkinnon ja menee Lyonissa tammikuussa pidettäviin loppukilpailuihin.
Bocuse d’Or on maailman arvostetuin kokkikilpailu. Kilpailua on järjestetty vuodesta 1987 ja sen perusti kuuluisa ranskalainen keittiömestari, keittiötaidon uudistaja Paul Bocuse. Euroopan osakilpailuun valittiin 20 maata, joista 10 pääsi tammikuussa 2019 pidettäviin maailmanmestaruuskisoihin.
Suomen edustaja Ismo Sipeläinen, 27, ja assistentti Johan Kurkela, 21, sijoittuivat neljänneksi ja ovat siten mukana loppukilpailuissa. Voiton vei Norja tasaisen vahvalla suorituksellaan, toiseksi tuli Ruotsi ja kolmanneksi Tanska.
– Olen tyytyväinen tulokseen, vaikka jäimme pykälän tavoitteestamme olla palkintopallilla. Kilpailutilanteessa voi aina tulla pieniä virheitä, ja näin kovassa kisassa ne voivat pudottaa pisteitä kriittisesti. Tällä kertaa lautasannoksemme jäi kärkikolmikon pisteistä – vati sen sijaan voitti parhaan vadin palkinnon. Lähdemme ylpeinä kohti Lyonia, kommentoi Sipeläinen suoritusta.
Kilpailuissa valmistettiin 15 annosta lautasille ja 15 annosta vadille. 20 hengen tuomaristo arvioi annoksia maun, ulkonäön, pääraaka-aineiden käytön sekä omaperäisyyden perusteella. Lisäksi lopulliseen sijoitukseen vaikuttaa keittiötyöskentely: hävikinhallinta, tekniikka ja hygienia. Suomen tuomarina toimi Matti Jämsén.
Lautasannosten pääraaka-aineina olivat piemontelainen luomukananmuna sekä Castelmagno DOP -lehmänmaitojuusto. Lisäksi lautasannokseen oli lisättävä kilpailua edeltävänä iltana paljastettu yllätysraaka-aine, spagetti. Vadilla tarjoiltavan ruoan pääraaka-aineina olivat Fassona Piemontese -naudan filee, Sant’Andrea -riisi sekä vasikan kateenkorva.
– Kilpailu etenkin toisena päivänä oli kovatasoinen, ja kärkinelikon vatiruoat olivat onnistuneita. Meidän täytyy selvittää, mistä lautasannoksemme kärkeä alemmat pisteet johtuivat ja ottaa siitä opiksemme Lyoniin valmistautuessamme. Olemme jatkuvasti aivan kärjen tuntumasssa, kertoo liha-annosten makutuomarina toiminut joukkueen presidentti Jämsén.
Bocuse d’Or -kilpailukausi kestää kaksi vuotta. Ensimmäisenä vuonna pidetään sekä maakohtaiset edustajakarsinnat että maanosakohtaiset karsintakierrokset Euroopassa, Amerikassa ja Aasiassa, joiden kautta valikoituu toisen vuoden 24 finalistia.
Suomen matka siis jatkuu kohti Lyonissa 28.–30.1. 2019 pidettäviä loppukilpailuja. Joukkue jatkaa kilpailukautta ja harjoittelua alkusyksystä, kun loppukilpailun pakolliset raaka-aineet ilmoitetaan.
Lue myös: Vuoden kokki ja vuoden tarjoilija on valittu – Kalle Tanner ja Noora Sipilä veivät voiton
Kommentoi Facebookissa