Humalainen kuljettaja pakeni poliisia – ajoi lopulta nokkakolarin vastaantulevien kaistalla

Väärää kaistaa ajanut autoilija törmäsi vastaantulijaan.

Väärää kaistaa ajanut autoilija törmäsi vastaantulijaan. (Kuvituskuva Fotolia)

Miehen epäillään syyllistyneen muun muassa törkeään vammantuottamukseen.

LIIKENNETURVALLISUUS Helsingin poliisi tutkii Porvoonväylällä 9.7.2019 tapahtunutta nokkakolaria, jossa väärää kaistaa ajanut autoilija törmäsi vastaan tulleeseen henkilöautoon.

Väärään suuntaan ajaneen miehen epäillään syyllistyneen muun muassa törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, törkeään vammantuottamukseen, rattijuopumukseen ja niskoitteluun poliisia vastaan.

Poliisin mukaan tilanne alkoi Vantaan Länsimäentieltä, missä autoilija ajoi risteyksessä punaisia päin ja aiheutti vaaratilanteen risteävää tietä lähestyvän auton kanssa. Tämän jälkeen autoilija kiihdytti voimakkaasti paikalta, jolloin poliisipartio päätti pysäyttää auton.

– Poliisin havaittuaan autoilija lähti poliisipartiota pakoon ja aiheutti useita vaaratilanteita liikenteessä muun muassa ajamalla huomattavaa ylinopeutta. Autoilija myös ohitteli vaarallisesti ja ajoi vastaantulevien kaistalla, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jouni Jokinen Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisin takaa-ajon aikana epäilty pakenija suuntasi Länsimäentietä Kehä III:lle, jossa auto kulki vastaantulijoiden kaistalla. Auto jatkoi Porvoonväylälle, jossa se jälleen kulki väärää kaistaa ja törmäsi lopulta suoraan vastaan tulevaan autoon.

Törmänneissä ajoneuvoissa oli molemmissa vain kuljettajat, jotka kuljetettiin sairaalahoitoon. Poliisilla ei ole heidän vammojensa laadusta tarkempaa tietoa. Ajoneuvot päätyivät lunastuskuntoon.

Lue myös: Joka kolmannessa kuolonkolarissa kuljettaja on päihtynyt – kyydissä olevat käyttävät vain harvoin turvavöitä

Kommentoi Facebookissa