KORIPALLO Varjojen mailla vaeltaneen Lauri Markkasen edustama Chicago Bulls katkaisi kuuden ottelun mittaiseksi tappioputkensa NBA:ssa. Sunnuntaina Bulls otti yllätysvoiton Brooklyn Netsista koriluvuin 115-107.
Bullsille voitto oli muutenkin merkittävä. Onhan Brooklyn itäisessä konferenssissa peräti toisena. Bulls jatkaa sarjataulukossa kymmenentenä.
Bullsille ilta oli riemukas, mutta Markkaselle ei henkilökohtaisen peliesityksensä valossa niinkään. Markkanen ei taaskaan päässyt Bullsin aloitusviisikkoon. Hän sai peliaikaa 23 minuuttia, mikä on selvästi vähemmän kuin mihin hän on tottunut.
Markkanen käytti ottelussa heittokättään säästeliäästi. Markkanen pussitti ottelussa kahdeksan pistettä ja keräsi viisi levypalloa. Heittoja hänellä oli vain kuusi, joista neljä meni sisään.
Erikoista oli, että Markkanen yritti vain kerran kolmen pisteen heittoa. Se kolisi raudoissa.
Markkanen jäi riemukkaassa voitossa pieneen rooliin. Voiton takuumiehinä häärivät muut kaverit.
Bullsin tehokkain oli jälleen kerran Zach Lavine, joka upotti 25 pistettä. Montenegrolainen Nikola Vucevic heitti 22 pistettä ja otti 13 levypalloa. Tshekkiläinen Tomas Satoransky säkitti 19 pistettä ja tarjoili peräti 11 koriin johtanutta syöttöä.
Markkasen henkilökohtaisen urakehityksen kannalta viimeaikainen peliajan väheneminen ei lupaa hyvää. Ei lupaa hyvää sekään, että hänen panoksensa jää pieneksi, kun Bulls nappaa yllätysvoiton.
Positiivinen juttu Markkasen kannalta on, että Bulls on kiinni itäisen konferenssin viimeisessä pudotuspelipaikassa. Neljättä kauttaan NBA:ssa pelaava Markkanen ei ole vielä päässyt sarjassa pelaamaan pudotuspelejä.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Lauri Markkanen ja Chicago Bulls synkkyyden mailla
Kommentoi Facebookissa