Huoltomieheksi tekeytyvät varkaat iskevät ikäihmisiin – asuntoon tunkeutuvien selitys vuotava vesiputki

Poliisin tietoon on tullut varkauksia, joissa asuntoihin on tunkeuduttu samalla kaavalla. (Kuvituskuva Fotolia)

Asunnon ulkopuolella ei kannata säilyttää välineitä, joista voi päätellä asunnossa asuvan iäkäs ihminen.

VARKAUDET Oulun poliisilaitos kertoo, että huoltomiehiksi esittäytyneet henkilöt varastivat ikäihmisten kodeista rahaa Kärsämäellä, Nivalassa ja Sievissä torstaiyönä 3. maaliskuuta 2022. Miehet olivat päässeet sisään asuntoihin, kun he olivat väittäneet uhreille tulleensa korjaamaan vesiputkia.

Poliisin tietoon on tullut kolme varkautta, jotka oli toteutettu samalla kaavalla. Usea huoltomieheksi esittäytynyt henkilö oli päässyt sisään ikäihmisten asuntoihin, osa oli kääntänyt uhrin huomion muualle, ja muut olivat sillä välin penkoneet hänen tavaroitaan. Miehet saivat saaliiksi lähinnä rahaa. He puhuivat sujuvaa suomea, ja yllään heillä oli työvaatteet.

Poliisi muistuttaa, ettei asunnon ulkopuolella kannata säilyttää rollaattoreita tai muita välineitä, joista voi päätellä asunnossa asuvan iäkäs ihminen. On myös syytä suhtautua yöllisiin vierailijoihin varauksella ja miettiä, kannattaako ovea edes avata.

Itä-Suomen poliisi kertoo vastaavanlaisesta tapauksesta, kun 2.3.2022 aamuyöllä noin klo 01.45 kolme huomioliiveihin pukeutunutta miestä tunkeutui yksityisasuntoon Vieremän taajamassa Sadeharjuntiellä. Asunnossa asuva 1930-luvulla syntynyt mies oli herännyt yöllä ovikellon soittoon.

Ovella oli ollut nuori mies tummissa vaatteissa, joiden päällä oli keltainen huomioliivi. Ovikellon soittaja oli puhunut vesivahingosta, jonka vuoksi kyseinen asunto piti tarkastaa. Asunnon haltija oli laskenut miehen sisään asuntoon ja samalla oven avauksella oli asuntoon tullut myös kaksi muuta tummiin vaatteisiin ja keltaisiin huomioliiveihin pukeutunutta miestä.  Miehillä oli ollut mukanaan myös joitakin työkaluja.

Hetken päästä miehet olivat poistuneet asunnosta ja kohta tämän jälkeen asunnon haltija oli huomannut, että hänen lompakkonsa ja matkapuhelimensa oli anastettu.

Havainnot 3.3. sattuneista tapahtumista voi ilmoittaa Oulun poliisin vihjenumeroon 0295 416 194 tai sähköpostiosoitteeseen vihjeet.oulu@poliisi.fi. Poliisi pyytää havaintoja myös Vieremän taajamassa 2.3.2022 aamuyöstä liikkuneista henkilöistä ja ajoneuvoista. Havainnot ja mahdollisesti muut tapahtuvaan liittyvät tiedot voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisin vihjenumeroon 0295 415 232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Lue myös: Ikäihmisiltä varastettu pankkikortteja, tileiltä viety tuhansia euroja – ”Heidät selvästi valitaan etukäteen kohteiksi”

Kommentoi Facebookissa