JALKAPALLO Joel Pohjanpalo kunnostautui Suomen sankarina, kun Huuhkajat kaatoi jalkapallon Kansojen Liigan ottelussa Montenegron 2-0. Pohjanpalo teki ottelun molemmat maalit.
Viime lauantaina Suomen 1-1 -tasapelissä Bosnia-Hertsegovinaa vastaan Pohjanpalo ei päässyt avaukseen. Nyt hän pääsi ja kiittikin kunniasta arvoisella tavalla.
– Hyökkääjänä haluaa aina tehdä maaleja. Aina kun pääsee avaukseen, on se sitä, mitä meiltä odotetaan. Tänään onnistui hyvin, Pohjanpalo sanoi.
Ensimmäinen maali oli hienon kuvion seurausta. Pohjanpalo pääsi laittamaan Teemu Pukin syötöstä tyhjiin.
– Ensimmäinen maali. Aika hieno kuvio pelattiin Temen ja Röbän (Robin Lod) kanssa. Pääsin laittamaan pallon tyhjiin. Ne on niitä kaikista parhaita maaleja.
Toiseen Pohjanpalon maaliin tuli esityö Lucas Lingmanin vapaapotkusta.
– Toisessa maalissa oli upea pallo Lucakselta boksiin. Pääsin hyvällä ajoituksella väliin ja nosti maalin kattoon.
Takana on raskas kausi, mutta Pohjanpaloa ei rasittanut.
– Hyvältä tuntuu kropassa. Tossa pelattiin erilaisella systeemillä, kolmella hyökkääjällä. Pääsin pelaamaan mieluisassa roolissa keskellä ja sain pysyä omalla mukavuusalueella. Tulos on sen mukainen. Saan pysyä keskellä, eikä tarvitse lähteä sinne juoksentelemaan.
– Ekassa maalissa yhteistyö toimi erittäin hyvin. Varmaankin yksi kauneimpia maajoukkuemaaleja, mitä me ollaan vähään aikaan tehty, Pohjanpalo jatkoi.
Pohjanpalon mielestä Suomella ei ollut hätää oikeastaan ollenkaan.
– Tosi tasapainoinen matsi. Ekalla puoliajalla saatiin paljon maalipaikkoja ja oltiin hyökkäyssuuntaan aktiivisempia. Puhuttiin tauolla, että pidetään homma himassa, eikä lähdetä turhaan hönkimään ja pidetään se nolla. Ei Montenegrolla sen enempää niitä maalipaikkoja ollut. 2-0 -voitto on ihan oikeutettu tulos.
– Tiedettiin, että luottavat tiiviiseen puolustamiseensa. Pitää nostaa heille hattua, että puolustivat hyvin. Mutta aukaistiin se heidän pakka. Ekassa maalissa upealla tavalla. Osattiin eliminoida vastahyökkäykset heidän pelaamisestaan kokonaan pois. Peli oli koko ajan meidän hallussa, hän lisäsi Montenegrosta.
Pohjanpalo ei kiistänyt, etteikö lauantain penkkikomennus olisi tuonut lisää näyttöhaluja.
– En sanoisi, että ekstralataus, mutta pelaajana on aina pettynyt, kun ei pääse pelaamaan. Totta kai se antaa itseluottamusta, kun katsomo huutaa nimeäni ja halusin näyttää itselleni, katsojille ja Rivelle, että kun avauskokoonpanon paikka tulee, niin verkko heiluu.
Pohjanpalolta jäi kolmas maali tekemättä. Lähellä oli.
– Olisi ollut kiva, jos olisi hattutemppu tullut täälläkin. Monessa jengissä on hattutemppu tullut tehtyä, mutta maajoukkueessa uupuu vielä. Eiköhän se vielä tule tehtyä.
Ensi lauantaina Suomi pelaa vierasottelun Romaniaa vastaan. Pohjanpalo olettaa, että pääsee tiistain näytöillään avaukseen.
– Eiköhän kahdella maalilla yleensä ole ansainnut paikan avaukseen. Rive (päävalmentaja Markku Kanerva) päättää ja sen mukaan mennään. Kahdella maalilla oli hyvä näyttö.
Teksti Otto Palojärvi, Helsingin Olympiastadion
Lue myös: Huuhkajille upea voitto – Joel Pohjanpalo osui kahdesti
Kommentoi Facebookissa