Huuhkajat Italian tuurista huolimatta yhä lähempänä EM-kisoja – ”Homma omissa käsissä”

Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva. (Kuva Palloliitto)

Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva. (Kuva Palloliitto)

Italia voitti lahjaksi saamansa rangaistuspotkun avulla Suomen 2-1. Tappiosta huolimatta Suomen historiallinen kisapaikka on sunnuntain tulosten jälkeen entistä lähempänä.

JALKAPALLO Huuhkajat koki sunnuntaina Tampereella pelatussa EM-karsintaottelussa harmittavan tappion Italian voitettua 2-1. Italia lähti otteluun suosikkina, mutta sai voittomaalinsa perusteettomasta rangaistuspotkusta.

Suomen joukkueen päävalmentaja Markku Kanerva piti rankkaria selkeänä tuomarivirheenä.

– Ei se suunnitelmien mukaan mennyt, kun hävittiin peli. Toki jalkapallo-ottelut on yksittäisistä tilanteista välillä kiinni. Kokonaisuutena täytyy sanoa, että Italia oli oletetun vahva ja maalipaikkoja katsoessa voittoa voi pitää oikeutettuna. Mutta totta kai harmittaa. Tultiin tasoihin ja sitten ne sai mielestäni hyvin kyseenalaisen rankkarin, Kanerva sanoi.

Pallo osui Sauli Väisäsen käteen. Väisänen ei tehnyt tilanteessa itseään käden avulla isommaksi, eikä ehtinyt reagoida, koska pallo tuli niin läheltä. Sääntöjen mukaan tilanteesta ei olisi pitänyt tuomita rankkaria.

– Jos tuo ei ole luonnollinen peliasento, kun lähdet blokkaamaan, niin mikä sitten on? Käsi ei ollut selvästi irti kropasta, jotta sillä olisi tehnyt itsensä jollain tavalla isommaksi. Jos käännät kylkeä, on luonnollista, että käsi on lähellä. Katsoin tilanteen muutaman kerran, niin ei missään nimessä, Kanerva totesi.

Ottelun skotlantilainen erotuomari Robert Adam Madden myönsi Kanervalle, ettei ollut ihan varma, tuomitsiko oikein.

– En ole ihan varma, näkeekö tuomari siitä paikasta tilanteen, missä käsi oli. Itsekin hän totesi, ettei ollut ihan varma. VAR olisi asiaa helpottanut, Kanerva paljasti.

Suomi oli hieman aiemmin tasoittanut 1-1:een. Teemu Pukki kaadettiin rangaistusalueella ja hän ampui maalin. Siksi Italian epäoikeudenmukainen rankkari harmitti todella paljon.

– Se oli ratkaiseva tilanne. Luulen, että oltaisiin voitu piste saada. Mutta tällaista jalkapallo on. Välillä tuomiot ovat meidän hyödyksi ja välillä vastaan, Kanerva sanoi.

Kanervan mukaan Suomen puolustuslinja toimi ihan hyvin. Italia sai kyllä paikkoja, mutta sillä oli vaikeuksia suomalaisten linjan murtamisessa.

– Puolustuksellisesti, miten peli meni, on se aina jossittelua. Nyt mentiin tuolla ryhmityksellä ja mielestäni se toimi. Pystyttiin estämään niitä pääsemästä ja kääntymästä siinä kymppialueella, Kanerva arvioi.

Kanervan mukaan Suomi olisi voinut pelaa silti paremminkin.

– Mutta totta kai meidän pelissä on kehitettävää. Oli tiedossakin, että Italia tulee prässäämään pallonmenetyksen jälkeen ja aina ei ihan päästy siitä pois. Taitopelikäsitys ja kysymys mahdollisesti. Kyllä me tauollakin katsottiin niitä saumoja, miten olisi paremmin voitu vaihtaa sitä puolta. Jere Uronen jäi useasti vapaaksi, mutta me ei vain päästy sitä hyödyntämään.

– Tokalla jaksolla saatiin vähän paremmin pelikontrollia ja luotua paikkoja. Mutta Italian puolustusmuurin murtaminen on vähän vaikeaa. Reagoivat hyvin pallonmenetyksiin kanssa. Jos näkivät, etteivät päässeet hyvin prässiin, vetäytyivät aika hyvin kasaan. Ne meidän viimeiset murtavat syötöt jättivät tietenkin toivomisen varaa, Kanerva jatkoi.

Ratinan stadion oli täynnä. Yleisölle Kanerva antoi isot kiitokset.

– Ihan todella isossa roolissa yleisö on ollut. Kyllähän me ollaan näillä peliesityksillä saatu porukka meidän taakse. Tänään oli hienoa nähdä, että kannustus säilyi, vaikka me oltiin tappiolla. Pelaajat saivat varmaan siitä lisäbuustia ja saatiin se tasoitusmaali, koska virtaa ja uskoa riitti. Sääli vaan, että hyvä putki täällä Ratinassa katkesi. Omiin meni nyt kaksi.

Viikon otteluista Suomi saavutti kuitenkin minimitavoitteensa. Torstain Kreikka-voiton myötä EM-kisapaikka on entistä lähempänä.

– Katsoessa tätä kahden pelin rupeamaa, niin etukäteen ajateltuna se Kreikka oli voitettava ilman muuta. Italiasta jos olisi pisteitä saanut, olisi se ollut bonusta päälle, Kanerva summasi.

Sunnuntaina Armenia voitti yllättäen Bosnia-Hertsegovinan 4-2. Se tulos palveli Suomen etuja.

– Totta kai Armenian voitto oli yllätys. Toki tiedän, että Armenialla on hyvä joukkue. Sopii ihan hyvin tähän tilanteeseen meidän kannalta. Tasapeli olisi ollut meidän kannalta tietysti hyvä tulos, koska molemmat olisivat siinä pisteen menettäneet, Kanerva sanoi.

Suomelle torstaina hävinnyt Kreikka jäi sunnuntaina Liechtensteinin kanssa 1-1 -tasapeliin.

– Liechtensteinin tasapeli Kreikkaa vastaan on aikamoinen paukku kyllä. Mutta se kertoo vaan siitä, että helppoja matseja ei ole olemassa, Kanerva totesi yllätystuloksesta.

Suomelle EM-kisapaikkaan saattavat hyvinkin riittää kotivoitot Armeniasta ja Liechtensteinista.

– Neljä peliä jäljellä ja homma on omissa käsissä. Tämän päivän tuloksen myötä painoarvo lokakuun peleille vain kasvaa, Kanerva päätti.

Teksti Otto Palojärvi, Tampere

Lue myös: Huuhkajat taipui Italialle väärällä rankkarituomiolla – ”Hyvä taistelu meni hukkaan”

Kommentoi Facebookissa