Huuhkajat joutuu rajuun testiin – Tanska ollut kovassa vireessä

Huuhkajat juhlii Olympiastadionilla maalia

Huuhkajat juhlii Olympiastadionilla maalia. (Kuva AOP)

Huuhkajien EM-avausvastustaja Tanska voitti viime maaliskuussa kaikki kolme MM-karsintaotteluaan yhteismaalieron oltua 14-0.

JALKAPALLO Suomen miesten jalkapallomaajoukkue Huuhkajat pelaa historiallisen ensimmäisen EM-kisaottelunsa lauantaina Kööpenhaminan Parkenilla. Vastaan tulee vahva Tanskan joukkue, jolla on hyvät mahdollisuudet mennä EM-turnauksessa pitkällekin.

Tanska oli mukana edellisessä MM-turnauksessa Venäjällä 2018. Silloin Tanska eteni alkulohkostaan jatkoon ja putosi jatkosta neljännesvälierässä hävittyään MM-hopeaa voittaneelle Kroatialle rangaistuspotkukilpailussa.

MM-kisojen jälkeen Tanska on hävinnyt vain kaksi kilpailullista ottelua ja yhden harjoitusottelun. Viime syksynä Kansojen liigassa Tanska taipui Belgialle kotonaan 0-2 ja vieraissa 2-4.

MM-karsinnat Qatarin 2022 kisoihin Tanska aloitti maaliskuussa kolmella voitolla. Se kukisti Israelin 2-0, Moldovan 8-0 ja Itävallan 4-0. EM-kisoja edeltäneissä harjoitusotteluissa Tanska voitti Bosnia-Hertsegovinan 2-0 ja pelasi Saksan kanssa tasan 1-1.

Tanskan viimeaikaisten tulosten perusteella Huuhkajia odottaa siis raju haaste. Tasapelikin olisi Suomelta jättiyllätys.

Tanskan pelaajamateriaaliin Suomi kykenee vastaamaan vain maalivahtiosastolla. Varsinkin puolustuksen osalta Tanska on valtavasti Suomea edellä. Suomen pelaajista paikasta Tanskan maajoukkueessa taistelisivat todennäköisesti vain Lukas Hradecky, Glen Kamara, Teemu Pukki ja Joel Pohjanpalo.

Tanskan jalkapallolla on pitkät perinteet. Suomalaistenkin suosikki Tanskan maajoukkueesta tuli 1980-luvulla menestyttyään arvoturnauksissa hämmästyttävän hyvin. Tanskan tuon ajan tähtipelaajat Michael Laudrup ja Preben Elkjär olivat maailman eliittiä.

Tanskan jalkapallon 1980-luvun nousun taustalla oli amatöörisäännöistä luopuminen 1970-luvulla. Potentiaali pystyttiin hyödyntämään ja tuloksena oli paikka 1984 EM-kisoissa välierissä. Silloin Espanja pudotti Tanskan finaalista voittamalla välieräottelun rangaistuspotkukilpailussa.

Tanska oli 1986 MM-kisoissa Meksikossa jopa kultamitalisuosikki. Se voittikin alkulohkossaan Skotlannin, Uruguayn ja Saksan, mutta kaatui neljännesvälieräottelussa Espanjaa vastaan hämmästyttävin lukemin 1-5.

Tanskan jalkapallon suurin hetki ajoittuu kesään 1992. Silloin Tanska voitti EM-kultaa kukistettuaan Saksan finaalissa 2-0.

Alun perin Tanskan ei pitänyt päästä koko kisoihin, mutta Jugoslavia suljettiin kisoista sodan takia. Varapaikalta kisoihin hyväksytty Tanska kiitti marssimalla mestaruuteen.

MM-kisoissa Tanska on ollut parhaimmillaan puolivälierissä 1998. Silloin Tanska laittoi Brasilian lujille mutta taipui lopulta maalein 2-3.

MM-kisoissa Tanska on ollut mukana myös 2002, 2010 ja 2018. Vuoden 2002 kisoissa Tanska ylsi neljännesvälieriin, kuten myös 2018.

EM-kisoissa Tanska on ollut 1984 jälkeen mukana joka kerta vuodet 2008 ja 2016 pois luettuina. Vuonna 2004 Tanska eteni puolivälieriin, mutta 1992 jälkeen maa on hyytynyt muilla kerroilla joka kerta alkulohkoon.

Tanskan ja Suomen viimeisen 40 vuoden jalkapalloperinteet ovat kuin eri maailmoista. Oppipoika todellakin kohtaa suuren mestarin.

Suomi ja Tanska eivät ole 40 vuoden aikana kohdanneet kovinkaan usein. EM-karsinnoissa 1988 kisoihin Tanska voitti Suomen kotona ja vieraissa 1-0. Sen jälkeen Suomi ja Tanska ovat pelanneet kuusi harjoitusottelua, joista Tanska on voittanut neljä. Kahdesti on pelattu tasan.

Viimeksi Tanska ja Suomi kohtasivat 2011 harjoitusottelussa. Tanska voitti silloin 2-1.

Suomen EM-kisajoukkueessa mukana ovat vuoden 2011 Tanska-ottelusta Teemu Pukki, Lukas Hradecky ja Tim Sparv. Tanskan EM-kisajoukkueen pelaajista Suomen kohtasi kymmenen vuotta sitten tähtipelaaja Christian Eriksen.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Huuhkajille koittaa totuuden hetki – kisoissa pitäisi myös menestyä

Kommentoi Facebookissa