JALKAPALLO Suomen miesten jalkapallomaajoukkue Huuhkajat tunnettiin vuosikymmenten ajan suoranaisena epäonnistumisen synonyyminä. Nyt tilanne on muuttunut täysin Suomen saavutettua EM-kisapaikan ja menestyttyä myös Kansojen liigassa.
Lokakuun kotiotteluistaan Huuhkajat nappasi täyden pistepotin. Viime sunnuntaina Suomi voitti Bulgarian 2-0 ja keskiviikkona Irlannin 1-0. Irlanti taipui Suomelle, vaikka Suomi ei parhaalla tasollaan pelannutkaan.
– Aloitimme vähän väsyneesti emmekä keskittyneet riittävän hyvin. Mutta paransimme syöttöpeliämme ensimmäisen puoliajan edetessä, arvioi Suomen kapteeni Tim Sparv.
Fredrik Jensen teki tunnin paikkeilla voittomaalin. Lopussa Huuhkajat puolusti uhrautuvasti ja maalivahti Lukas Hradecky otti pari loistotorjuntaa.
Sparv painottaa kaiken lähtevän puolustuksesta. Se toimiikin hyvin. Suomi ei ole viimeisen kahden vuoden aikana menettänyt johtoasemaansa. Kansojen liigassa viimeisessä kolmessa ottelussa Suomi ei ole päästänyt maaliakaan.
– Voiton takana oli se, että kun puolustuspeli, joka on pelimme perusta, on kunnossa, voimme olla vaarallisia hyökkäyspelissä, arvioi Sparv syitä Suomen voittoon.
Sparv, 33, debytoi A-maajoukkueessa jo 2009. Viimeisen kolmen vuoden aikana Suomi on ruvennut menestymään. Se historiallinen EM-kisapaikkakin on saavutettu.
– Se on pitkä prosessi, mutta tämä on tulosurheilua. Meillä on erittäin kova voitontahto jengissä tällä hetkellä. Tänäänkin nähtiin, että vaikka oli vähän raskasta silloin tällöin, niin meillä on se oikea asenne ja halu voittaa. Meillä on myös liidereitä joukkueessa, jotka pitävät korkean vaatimustason yllä, arvioi Sparv menestyksen syitä.
Juttuvinkki: Olympiastadionin peruskorjaus on karu esimerkki suomalaisesta ongelmasta
Sparv kertoi Irlannin maajoukkueessa pelaavan entisen seurakaverinsa todenneen, että Suomen joukkue näyttää siltä, kuin olisi pelannut 20 vuotta yhdessä. Huuhkajien pelaajat tuntevat toisensa erittäin hyvin ja joukkueen hyvä henki avittaa osaltaan menestystarinaa.
Pelaajien seurajoukkueiden perusteella esimerkiksi Bulgarian ja Irlannin pitäisi olla Suomea vahvempia joukkueita. Myös Bosnia-Hertsegovinan ja Kreikan piti olla 2019, mutta Suomi voitti molemmat kotiotteluissaan ja saavutti EM-kisapaikan.
Suomi pelaa marraskuussa Kansojen liigassa vierasottelut Walesia ja Bulgariaa vastaan. Voitot näistä peleistä varmistaisivat Suomen lohkovoiton.
Walesin kaataminen kotikentällään vaatii Suomelta entistä kovempaa ylisuorittamista. Wales on lohkon selkeästi paras joukkue. Helsingissä syyskuussa Huuhkajat hävisi Walesille 0-1.
Syyskuun Wales-ottelusta Suomelta puuttui topparipari Joona Toivio–Paulus Arajuuri. Se heikensi selvästi Suomen puolustuspeliä ja hyökkäyksiin lähtöä. Tuskin suurta merkitystä oli sillä, käyttikö Suomi kahta vai kolmea topparia.
Suomen heikkous on kapea materiaali. Viime viikolla harjoitusottelussa Puolaa vastaan nähtiin, miten Suomi joutuu vaikeuksiin, jos tositoimiin joudutaan kakkosmiehistöllä. Puola voitti murskalukemin 5-1.
Keskikentän laidoille hyvistä pelaajista on ylitarjontaa, mutta muille pelipaikoille tarvittaisiin laajempaa materiaalia. On täysin perusteltua sanoa, että takavuosien sotaratsujen Perparim Hetemajn, Roman Eremenkon sekä Niklas Moisanderin palveluksia tarvittaisiin vielä 2021 EM-kisoissa ainakin vaihtopelaajien rooliin.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Huuhkajien voittokulku jatkui Irlanti-ottelussa – ”Totta kai merkitys on älyttömän iso”
Kommentoi Facebookissa