JALKAPALLO Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva on tyytyväinen MM-karsintojen viimeisiin neljään otteluun. Karsinnat päättyivät Suomen osalta 2–2-tasapeliin Turussa Turkkia vastaan.
Kanerva näki maanantai-iltana pelatussa ottelussa sekä hyvää että huonoa. Suomi nousi kahdesti tappioasemasta tasoihin, mikä luonnollisesti miellytti ”Riveä”.
– Vähän kaksijakoinen peli. Toisella jaksolla etenkin hyökkäyspeli toimi. Toki puolustuspelissä alkoi olla vähän ongelmia tasapainon kanssa, etenkin 1–0-maalin jälkeen. Mutta joukkue osoitti taas vahvaa henkistä kanttia ja voitontahtoa, että tultiin viimeisen vartin aikana kerran tasoihin ja sitten vielä toisen kerran. Sitten siinä välissä jo ehdittiin tuulettaa johtomaalia, joka oli nyt paitsio, Kanerva sanoi.
Suomen viimeisen osuman Pyry Soirin syötöstä viimeistellyt Joel Pohjanpalo pisti pallon verkkoon jo aiemminkin, mutta tilanne oli paitsio. Pohjanpalo myönsi pelin jälkeen, että erotuomarin päätös oli oikea.
MM-karsinnat päättyivät Suomen osalta tuloksellisesti varsin mainiosti. Viimeisistä neljästä pelistä tuli kaksi voittoa Islannin ja Kosovon kustannuksella, sitten tasapelit Kroatiaa ja nyt Turkkia vastaan.
– Kahdeksan pistettä neljästä pelistä, se ei ole mielestäni huono saldo. Ja toki jos ajatellaan tämän vuoden karsintapelejä, niin koko karsinnassa kahdeksan debytanttia, minun aikanani seitsemän debytanttia. Eli kyllä tässä pelaajat ovat saaneet vähän näyttöpaikkaakin. Kokonaisuutena olen äärimmäisen ylpeä tästä joukkueesta.
Kanerva toteaa, että henkinen puoli ja voitontahto, loppuun asti pelaaminen on se kivijalka, johon maajoukkueen kannattaa jatkossakin rakentaa.
Suomi keräsi I-lohkossa 10 ottelusta yhdeksän pistettä. Lohkon voitti 22 pisteellä Islanti, joka sai suoran paikan ensi kesän MM-kisoihin Venäjälle. Lohkokakkoseksi 20 pisteellä tullut Kroatia etenee jatkokarsintaan.
- Lähde Palloliitto
Kommentoi Facebookissa