Huumekuski pakeni tyhjillä renkailla yli piikkimaton – poliisipartio työnsi auton lopulta ulos tieltä

Lähes tunnin kestäneen takaa-ajon jälkeen yksi poliisipartio sai työnnettyä pakenevan auton ulos tieltä.

Lähes tunnin kestäneen takaa-ajon jälkeen yksi poliisipartio sai työnnettyä pakenevan auton ulos tieltä. (Kuvituskuva Fotolia)

Kuljettajaa epäillään muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta.

LIIKENNETURVALLISUUS Poliisipartio yritti pysäyttää sunnuntai-iltana puolen yön aikaan Iisalmessa Kiuruvedentiellä ajanutta henkilöautoa. Auton kuljettaja ei kuitenkaan noudattanut annettua pysähtymismerkkiä, vaan oli lähtenyt ajamaan partiota karkuun.

Kuljettaja ajoi Kurenpolventien kautta kohti Runnia ja sieltä edelleen kohti Kiuruvettä, josta auto lähti Pyhännäntien kautta kohti Vieremää Salahmintielle. Lopulta kuljettaja ajoi takaisin Kiuruvedelle ja jatkoi sieltä pakoaan kohti Pyhäjärveä.

Paajakkalantiellä kuljettaja ajoi poliisin levittämään piikkimattoon. Autosta puhkesivat molemmat eturenkaat, mutta kuljettaja jatkoi vielä matkaansa takaisin kohti Pyhäjärventietä ja sieltä tien yli Korpijoentielle. Lähes tunnin kestäneen takaa-ajon jälkeen yksi tehtävälle osallistunut poliisipartio sai työnnettyä pakenevan auton ulos tieltä Korpijoentien ja Ohenmäentien risteyksessä.

Autoa ajanut 44-vuotias lapinlahtelainen mies puhalsi alkometriin 0 promillea, mutta kieltäytyi tekemästä huumetestiä. Hänet otettiin verikokeiden jälkeen kiinni epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, huumausainerikokseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Autossa matkustajana ollut 29-vuotias lapinlahtelainen mies otettiin myös kiinni epäiltynä huumausainerikokseen.

Lue myös: Rattijuoppo törmäili parkkihallissa – pakomatka poliisin piikkimaton yli, punaisia päin ja ojaan

Kommentoi Facebookissa