SOSIAALINEN MEDIA Sosiaalisessa mediassa jaetaan selfieitä, upeita luontokuvia sekä vielä uskomattomampia kuvia maailmalta. Ja mitä uskomattomampi kuvaustilanne on, sitä todennäköisemmin se ei ole totta.
Tavisodassa kauhua herättäneet sotahirvet – venäläisen sivuston aprillipila, johon sortui jopa Yleisradio – olivat jo aikoja sitten painuneet historiaan, kun sosiaalisen median näyttöruudut valloittivat elefantti, leijonanpentu sekä sen emo.
Saatteena olleen tarinan mukaan kuva oli vuosisadan hienoimpia otoksia. Emoleijona oli pentunsa kanssa ylittämässä savannia, mutta pennulla oli kuumuuden johdosta vaikeuksia kävellä. Elefantti huomasi, että pentu kuolisi, joten se kantoi leijonanpennun kärsällään lammen luokse emon seuratessa vierellä. Ja me kutsumme niitä villieläimiksi!
Kuva ja kertomus ovat viime viikkoina kiertäneet ahkerasti muun muassa suomalaisilla Facebook-sivustoilla. Alkuperäisen tarinan kuvan taustalla paljasti kuitenkin jo viime vuonna moni media, esimerkiksi AFP Pakistan.

Kyseessä oli alun perin eteläafrikkalaisen Krugerin luonnonpuiston Twitter-sivustolla julkaistu kuva. Julkaistu tarina on lähellä nykyistä versiota, ja siinä mainitaan nimi Sloof Lirpa. Kun julkaisupäivä Sightings-sivustolla oli 1. huhtikuuta ja nimi toisinpäin luettuna April Fools, hauskan pilan olisi uskonut aukeavan useimmille.
Kuva on kuitenkin jatkanut matkaansa ympäri maapallon, vaikka alkuperäisen kuvan tehnyt, Krugerin luonnonpuiston sosiaalisen median tileistä vastaava Nadav Ossendryver on kertonut kuvanmuokkauksesta.
”I was the photoshopper 🙂 At the time it reached around 40m people within a few days. Now probably hundreds of millions because it’s gone viral in so many places, even made news papers.”
Kuvalla on nyt satoja miljoonia tykkäyksiä ja se on päätynyt jopa sanomalehtiin. Jos joku vielä epäilee tarinan olevan kuitenkin totta, viraalihitin alkuperäisen leijonakuvan löydät klikkaamalla tästä ja elefantin tästä.
Lue myös: Se on nyt lopultakin siinä – sotahirvet toivat Ylelle ja Iltalehdelle JSN:n langettavat päätökset
Kommentoi Facebookissa