YHDISTETTY Ilkka Herolalla oli Pekingin olympialaisten yhdistetyn normaalimäen kisassa mitalisauma. Hiihdossa hänen voimansa eivät riittäneet viimeisellä lenkillä kuitenkaan mitalimiesten vauhtiin ja tuloksena oli kuutostila.
Herola oli pettynyt.
– Ihan onnistunut mäkiosuus ja hyvässä paikassa lähdin hiihtoon. Ei ollut siellä ladulla minun päivä tänään. Oli heikko suoritus. En tiedä, mikä siinä oikein maksoi, hän summasi.
– Oli ihan täysin eväät syöty vikalle kiekalle lähtiessä. En tiedä, mikä siinä oli. Tossa näki, että kun se katkee, pystyy tasamaallakin ottaman reilusti turpaan vielä, Herola jatkoi.
Herolaa hämmästytti, ettei hänelle riittänyt lopussa enempää vetoa.
– Korkealla ne erot tulevat aika äkkiä. Tärkeintä on, missä tilassa on vikalle kiekalle lähtiessä. Meidän letkasta se kärkikaksikko kuitenkin tuli. Vauhdinjako oli kuitenkin ihan hyvää. En tiedä, miksi en riittävän taloudellisesti tullut.
– Pelikirjan mukaan meni. OIin vain ihan jojossa sen viimeisen kierroksen, kun piti alkaa minun vahvuudet, hän lisäksi taktiikastaan.
Herola ei laittanut tulosta suksien piikkiin.
– Voi olla, että väärä kapula tuli valittua, mutta on vaikea verrata. Mutta ei sen piikkiin voi laittaa.
Maalissa Herola oli aivan poikki. Hänen oli ensin kerättävä voimiaan, ennen kuin kykeni ottamaan kilpailuasun pois.
– Hengissä selviytymistä oli. Kun tässä pakkasessa kohmettumisen määrä on aikamoinen. Näkö menee kokonaan. Sormet ja jalat on niin tunnottomia, ettei siinä oikein pysty toimimaan. 15 minuuttia piti kerätä itseään. Aika raju reissu oli, kun tolla tavalla hyytyy.
Herola kertoi hiihtäneensä täysillä loppuun saakka, vaikka tiesi, ettei mitaleille olisi enää saumoja.
– Aika harvoin sattunut. Ei tuo ole ominaista minulle. Jossain normaalikilpailussa olisin voinut antaa aikaisemmin periksi homman, niin ei olisi niin rajulle tuntunut.
Voiton vei Saksan Vinzenz Geiger. Hänen loppukirinsä oli hurja.
– Jos kelloa miettii, niin yhdessä lähdettiin stadionille, niin kyllä siinä jotain on eri lailla tapahtunut kuin meikäläiselle. Hatunnosto siitä. Hieno hiihto häneltä. Hän on tämän porukan kovin kirimies. Rankoissa olosuhteissa pystyy tekemään ihan älyttömiä kirejä. Kova ukko, Herola analysoi voittajaa.
Herola ei vaikuttanut maansa myyneeltä, vaikka päähän häntä ottikin. Hän korosti pettymysten kuuluvan urheiluun.
– Tänään en saanut huippuhiihtoa, mikä se olisi vaatinut. Tietenkin v*tuttaa, mutta se kuuluu tähän asiaan, ettei aina mene niin kuin Strömsössä. Ei auta kuin niellä tappio.
Herola lataa nyt akkunsa suurmäen kisaan. Hän uskoo vielä mitaliin.
– Samoilla tavoitteilla mennään. Toivotaan, että saan uuden yrityksen. Tää meni vihkoon, mutta onneksi on toinen yritys vielä jäljellä.
Muista suomalaisista Eero Hirvonen oli 17:s, Perttu Reponen 22:s ja Arttu Mäkiaho 23:s.
Teksti Otto Palojärvi, Zhangjiakou
Lue myös: Naisleijonat raateli venäläiset – kova kritiikki vaihtui kehuiksi
Kommentoi Facebookissa