ILMASTOKOKOUS Myöhään lauantaina päättynyt Glasgow’n ilmastokokous onnistui ympäristöministeriön mukaan vahvistamaan sitoutumista Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin, mutta joissain keskeisissä kysymyksissä ratkaisuja lykättiin tuleville vuosille.
Maita kehotetaan päivittämään päästövähennystavoitteensa ja pitkän tähtäimen vähähiilisyyssuunnitelmansa jo ensi vuoden aikana. Etenemistä kohti Pariisin sopimuksen 1,5 asteen tavoitetta tarkastellaan jatkossa vuosittain.
– Päätös pitää 1,5 asteen tavoitteen yhä saavutettavissa. Kello tikittää, ja lähivuodet ovat kriittisiä. Siksi tarvitsemme jatkuvaa painetta ilmastotoimien parantamiseen nimenomaan 2020-luvulla, ja nyt päätetty vuosittainen tarkastelu tuo tätä, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.
Kokouksessa saatiin yli viiden vuoden työn jälkeen valmiiksi Pariisin sopimuksen sääntökirja, mikä Mikkosen mukaan osoittaa, että maailman maat pystyvät yhteistyössä löytämään ratkaisuja ilmastokriisin torjumiseen.
Pariisin sopimuksen sääntökirja täydentyi kansainvälisiä markkinamekanismeja koskevilla säännöillä. Säännöillä pyritään estämään samojen päästövähennysten käyttämistä kahden eri maan kansallisiin tavoitteisiin, ja varmistamaan, että päästövähennyshankkeet ovat lisäisiä muihin toimiin nähden.
Kompromissiratkaisu sallii kuitenkin vanhojen, Kioton pöytäkirjan aikaisten päästövähennysyksiköiden rajatun käytön Pariisin sopimuksen kaudella 2030 saakka. EU ja Suomi ajoivat vaihtoehtoa, jossa edellisen kauden yksiköitä ei olisi hyväksytty lainkaan Pariisin sopimuksen sitoumusten täyttämiseen.
Kokouksen aikana maat lupasivat ennennäkemättömän paljon rahoitusta, 356 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Kehittyvät maat sitoutuivat tuplaamaan rahoituksensa kehittyville maille ilmastonmuutokseen sopeutumiseen vuoden 2019 tasosta 2025 mennessä sekä tavoittelemaan sitä, että ilmastonmuutokseen sopeutumiseen suunnattavaa osuutta lisättäisiin puoleen kaikesta julkisesta ilmastorahoituksesta.
Maat sopivat myös, että kansainvälisen markkinamekanismin kautta saatavista myyntituloista viisi prosenttia siirretään sopeutumisrahastoon. Rahoituksessa kuitenkin säilyy Pariisin sopimusta edeltävä palomuuri, jossa velvoitteita on vain kehittyneille maille.
– Hiilenpolton vähentäminen on nyt ensimmäistä kertaa mainittu YK-tekstissä. Se on tärkeä signaali, vaikka olisimme toivoneet vahvempaa kirjausta. Pidän merkittävänä myös luonnonsuojelun ja ennallistamisen korostamista. Ilmastokriisiä ja luontokriisiä ei voi ratkaista erillään, ministeri Mikkonen toteaa.
Seuraava ilmastokokous järjestetään vuoden kuluttua Egyptissä.
Kommentoi Facebookissa