KORONAVIRUS Tartuntatautirekisteriin on ilmoitettu 149 uutta koronavirustapausta 22.9.2020. Tautitapaukset jakaantuvat pääosin kahdeksalle viime päivälle. Ilmoituksia tulee usein enemmän alkuviikosta, kun viikonlopun tautitapaukset kirjataan rekisteriin.
– Tästä huolimatta voidaan sanoa, että epidemia on Suomessa jossain määrin kasvussa, toteaa johtaja Mika Salminen THL:stä.
Osassa maata ollaan lähellä epidemian kiihtymisvaihetta, mutta pienemmässä väestössä paikallinen epidemiarypäs voi myös aiheuttaa hetkellisen rajanylityksen. Tärkeää on tehdä kokonaisarvio ja selvittää, mikä on tapausten tausta. THL seuraa kehitystä tarkkaan ja on muun muassa antamassa uutta maskisuositusta lähipäivinä.
Koronatartuntoja on lähiviikkoina todettu runsaasti jääkiekkojoukkueissa eri puolilla maata.
– Emme tarkkaan tiedä, mikä jääkiekon peluussa erityisesti altistaa tartunnoille. Tiivis kanssakäynti ja intensiivinen pelimuoto saattavat selittää asiaa ainakin osin, Salminen sanoo.
Jokaisen kannattaa hahmottaa tartunnan riski omassa lähipiirissään ja esimerkiksi miettiä, onko isommalla joukolla tapaaminen välttämätöntä erityisesti, jos omassa kunnassa tai lähialueella on todettu koronatapauksia. On erittäin tärkeää noudattaa käsihygieniaa ja etäisyyksiä ja käyttää maskia, jos on ruuhkaisessa tilanteessa.
Kommentoi Facebookissa