JÄÄKIEKKO SM-liigan kuumin joukkue Tampereen Ilves nappasi perjantaina seitsemännen perättäisen voittonsa lyötyään Tampereella JYPin 7-5. Ottelun tehokkain pelaaja oli Ville Meskanen tehoillaan 1+2, mutta onnistujia Ilveksellä oli laajalla rintamalla. Joose Antonen ja Arttu Ruotsalainen tekivät kaksi maalia.
Ilves on viimeisessä seitsemässä ottelussaan tehnyt 39 maalia. Siis lähes kuusi maalia ottelua kohden.
Ilves porskuttaa Liigan kärjessä, mutta kokoonpanoon voi pian tulla isojakin muutoksia. NHL suunnittelee kautensa aloittamista tammikuussa ja viisi Ilveksen pelaajaa saattaa matkata Pohjois-Amerikkaan jo ensi viikolla, kun harjoitusleirit alkavat NHL:ssä jo joulukuussa.
Lukko jatkaa sarjataulukossa toisena voitettuaan HPK:n peräti 7-2. Ilveksestä Lukko on jäänyt kuusi pistettä, mutta on pelannut kaksi ottelua vähemmän.
Sarjakolmonen Pelicans voitti SaiPan 1-0. Kauden merkittävä yllättäjä Pelicans on voittanut yhdeksästä viimeisestä ottelustaan kahdeksan.
Kauden alkukauden onnistujiin lukeutuva KalPa sen sijaan pelasi heikoimman ottelunsa vähään aikaan. Ässät voitti kuopiolaiset Porissa 4-0. KalPa on sarjassa kuudentena ja Ässät kahdeksantena.
HIFK:n voittovire katkesi perjantai-iltana, kun Tappara kävi hakemassa Helsingistä 3-2-jatkoaikavoiton. HIFK oli pelillisesti ottelussa parempi, mutta Tappara pelasi tylyn vierasottelun.
HIFK:n tehottomuus maksoi voiton ja toisaalta Tapparan Christian Heljanko peittosi selvästi virkaveljensä Frans Tuohimaan.
– Harmittaa tietysti ihan vietävästi tuo tulos. Pelillisesti pelattiin ihan kelpo peli. Ensimmäinen erä oli aika tasainen ja jäätiin tappiolla siinä, mutta saatiin nopeasti tasoitettua toisessa erässä. Siinä meillä oli iso määrä paikkoja ja hyviä jaksoja. Toisessa erässä olisimme voineet johtoasemaa ottaa, mutta sitten taas jäätiin takaa-ajajiksi kolmannen erän alussa. Ehkä siinä vaiheessa pikkuisen näkyi sellainen, että lähdimme hieman pakottamaan sitä peliä.
– Sitten pääsimme taas jauhamaan hyvin ja tiesimme, että kyllä se paikka tulee jossain vaiheessa ja pystyimme sen käyttämään. Harmittavasti hävittiin kuitenkin jatkoajalla. Jos keskiviikkona meni vähän joka paikasta maaliin, niin tänään vastustaja oli sitten tehokkaampi ja heidän maalivahtinsa pelasi myös hyvin, HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen summasi ottelun.
HIFK oli parhaimmillaan toisessa erässä, missä se olisi voinut tehokkaammalla viimeistelyllä repiä isonkin eron tulostaululle.
– Joo, kyllä se oli meidän parasta antia tänään. Saatiin siinä peli hyvin rullaamaan, mutta ei sitä tietysti tuollaista huippujoukkuetta vastaan pysty koko aikaa pitämään. Se pitäisi pystyä sitten vain maalien muodossa lunastamaan, Pikkarainen mietti.
Teksti Otto Palojärvi ja Ville Hirvonen
Lue myös: Koronarajoitukset iskevät pääkaupunkiseudulla – SM-liigan tilanne synkkenee
Kommentoi Facebookissa