Ilves välieriin – Ässät taisteli hienosti viimeiseen asti

Tampereen Ilves on SM-liigan perinteisimpiä seuroja. (Kuva Liiga)

Ilves voitti Ässät 3-2 ja eteni SM-liigan välieriin otteluvoitoin 4-1.

JÄÄKIEKKO Tampereen Ilves raivasi sunnuntaina tiensä SM-liigan välieriin. Ilves kaatoi Porin Ässät Nokia areenalla pelatussa puolivälieräsarjan viidennessä ottelussa maalein 3-2.

Ilveksen kapellimestarina täydellä areenalla toimi joukkueen kapteeni Eemeli Suomi. Hän oli tekemässä esityötä joukkueensa jokaiseen maaliin.

Tommi Tikka teki ensimmäisessä erässä avausmaalin, kun hänet oli unohdettu täysin vapaaksi maalinedustalle, josta Suomi löysi hänet upealla syötöllä. Joona Ikonen vei Ilveksen jo 2-0 -johtoon, kun toista erää oli pelattu vajaat kolme minuuttia.

Lenni Hämeenaho iski kavennuksen vain vajaa minuuttia myöhemmin, mutta vielä ennen toisen erän puoltaväliä Matias Mäntykivi teki Ilveksen kolmannen maalin. Hämeenaho teki kolmannen erän alussa Ässien toisen maalin, mutta se ei riittänyt porilaisille.

Ässät sai kiekon maaliin noin minuuttia ennen loppua. Maali kuitenkin hylättiin videotarkistuksen jälkeen.

Ässät voitti puolivälieräsarjassa vain yhden ottelun. Silti joukkueen ei ole syytä hävetä esitystään. Ilves joutui sarjassa todella koville.

Ilves varmisti välieräpaikkansa toisena joukkueena. Tappara oli varmistanut välieräpaikkansa jo perjantaina voitettuaan KooKoon otteluvoitoin 4-0.

HIFK johtaa Lukkoa otteluvoitoin 3-2. Sarjan kuudes ottelu pelataan maanantaina Helsingissä.

Tiistaina Pelicans ja KalPa kohtaavat sarjansa seitsemännessä ottelussa Lahdessa.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Lukko jatkaa kauttaan ilmaveivimaalilla – KalPa ja Pelicans seiskapeliin

Kommentoi Facebookissa