TYÖLLISTÄMINEN Etelässä on jo kesäkelit, mutta Kainuussa on saatu tehdä huhtikuussakin lumitöitä. Työ ja sen tekijät ovat myös löytäneet toisensa Kajaanin seudun invalidien ja Kajaanin kaupungin yhteisvoimin toteutettavassa työllistämishankkeessa.
Osatyökykyisille tarjottava työtoiminta, kuten kuntouttava työtoiminta ja työkokeilu sekä sataprosenttinen palkkatukimahdollisuus puolsivat yhdistyksen hallituksen päätöstä hakeutua Kajaanin kaupungin työllisyyskumppanuussopimuksen piiriin.
Yhdistys osoittaa työtä muun muassa nuorille työttömille, pitkäaikaistyöttömille sekä maahanmuuttajille.
– Yhteistyökumppanuuden osalta on menossa kolmas vuosi ja tarve työvoiman saantiin on edelleen suuri. Yhdistyksenä pystymme tarjoamaan työtä ympäri vuoden. Talvisin tarve on kahdesta neljään henkilöön, mutta keväästä syksyyn työtä riittää isommallekin porukalle. Vuositasolla työllistämme noin 10–15 henkilöä, yhdistyksen puheenjohtaja Juha Tervonen taustoittaa.
Myös yhdistyksen taloudenhoitajana sekä työnohjaajana toimiva Matti Karppinen peilaa menneitä vuosia hyvin positiivisin ajatuksin.
– Parhaimmillaan ja eri statuksilla olemme pystyneet työllistämään yhtä aikaa jopa kuusi henkilöä. Tämä kertoo sen, että kaupungin ja yhdistyksemme välinen työllisyyskumppanuus toimii todella mutkattomasti.
Palkkatuki avaa uusia ovia
Matti Karppiselle ja Juha Tervoselle yhdistysvetoinen työllistäminen on jo ennestään tuttua.
– Olemme toimineet eri yhdistyksillä samassa roolissa. Niinpä aikaisempaan kokemukseen pohjautuen tiesimme, mitä ja minkälaisia mahdollisuuksia tämän tyyppinen toimintamalli tuo mukanaan.
Karppisen ja Tervosen tukemana myös Kajaanin seudun invalidit ovat löytäneet kumppanuudesta merkittäviä hyötyjä. Yksi tärkeimmistä on työntekijöiden motivaation ja sen ylläpitämisen luominen.

– Toki hallituksessa oli alkuvaiheessa havaittavissa pientä muutosvastarintaa ja perusteluja tarvittiin sekä kumppanuuden eduista kuin vaikutuksistakin. Näin jälkeenpäin ja reilun kahden toimintavuoden kokemuspohjalla toimintamalli saa osakseen pelkkää kiitosta. Yhdistyksemme on saanut asian osalta näkyvyyttä, mutta tunnettavuuttakin tärkeämpää on tietoisuus siitä, että pystymme tarjoamaan eri statuksella oleville työttömille mahdollisuuden uuden elämän alkuun ja kenties etenemisen avoimille työmarkkinoille, puheenjohtaja Tervonen alleviivaa.
Täysmääräisen palkkatuen voimin Kajaanin seudun invalidit pystyy tarjoamaan työtä keskimäärin kolmesta kuuteen kuukauteen. Esimerkiksi kuntouttavan työtoiminnan sopimus tehdään yleensä kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan, mutta sitä on mahdollisuus myös jatkaa.
– Työllistettävien lähtökohdat ovat aina erilaiset, joten etenemme niiden mukaan. Joillekin jo kolme kuukautta saattaa olla lähtölaukaus uuteen elämänrytmiin. Vältämme myös kuormittamasta työntekijää, joten esimerkiksi kuntouttavassa työtoiminnassa on huomioitava myös yksilölliset rajoitteet. Invalidiyhdistyksenä osaamme ottaa huomioon myös ihmisten taidot, kyvyt ja työkunnon, joten tehtävät räätälöidään aina työntekijän mukaan, Karppinen ja Tervonen kertovat.
Toimintamallia kannattaa jalostaa
Kajaanin seudun invalidien ylläpitämä Kesäkoti Invala on yksi niistä kohteista, joissa riittää työtä ja touhua myös työllistettäville.
– Kohteessa on kymmenkunta rakennusta ja tonttikin sen verran iso, että erilaista kunnostusta ja ylläpitotoimia, kuten siivousta ja alueen kunnostusta tarvitaan koko ajan. Lisäksi tarjoamme apua, kuten pihan siivousta ja polttopuiden kantoa myös iäkkäille jäsenillemme.
Vaikka palkkatuki mahdollistaa työllistettävälle myös rahallisen korvauksen, niin yhdistyksen toimintakaksikko Tervonen ja Karppinen näkevät toiminnassa myös syvällisempiä tavoitteita.
– Monet ovat saaneet matkaevääksi myös uuden mahdollisuuden. Raha on tärkeää, mutta ihminen tarvitsee arjen pönkittäjäksi myös mielen virkeyttä sekä tunteen siitä, että on tärkeä osa yhteiskuntaa, työnohjaajana toimiva Matti Karppinen luonnehtii.
Puheenjohtaja Juha Tervonen vastaavasti toivoo, että työllistämismalli toimisi esimerkkinä myös muille.
– Olemme nostaneet tavoitteeksi myös mukana olevien yhdistyskumppaneiden keskinäisen yhteistyön. Tätä toimintamallia kannattaa ehdottomasti jalostaa ja viedä eteenpäin.
Karppinen ja Tervonen antavat kiitokset myös Kajaanin työvoimatoimistolle.
– Yhteistyö on todella nopeaa ja sujuvaa. Tukipäätökset tulevat viipymättä ja jos on kysyttävää, niihin saa myös vastauksen. Sen olemme oppineet, että ainakaan työllistämisen osalta ei kannata pelätä byrokratian koukkuja. Kun asioista ottaa selvää, niin työllistäminen yhdistyksenkin kautta on loppujen lopuksi yksinkertaista.
Tukihakemuksista vastaavan Matti Karppisen mukaan käytännön toimet lähtevät siitä, että palkkatukihakemukset tehdään TE-palveluun tai Kajaanin kaupungin kuntakokeiluun työllistettävän asiakkuuden mukaan. Palkkatuki kattaa myös työllistämisestä aiheutuvat sivukulut.

Myös naiset mukaan!
Kesäkoti Invalassa toimiva tekijäkaarti on tällä hetkellä hyvin miesvoittoinen.
– Lumitöissä ja raskaammissa ryskähommissa on yleensä totuttu näkemään miehiä, mutta löytyisi meillä naisillekin töitä. Kiinteistönhuoltohommat eivät ole sukupuoleen rajattuja. Ja siinä vaiheessa, kun korona mahdollistaa toimintojen avautumisen, ajatuksena on avata kesäkoti tilauskäyttöön. Silloin tarvitaan apukäsiä myös keittiöön ja puhtaanapitoon, puheenjohtaja Juha Tervonen peräänkuuluttaa.
Tulevaisuuden näkymät työllistämisen osalta ovat myös muuten valoisat, sillä palkkatyöntekijän etuja lisää Kajaanin kaupungin myöntämä kuntalisä.
– Kuluvana vuonna meillä on mahdollisuus saada 500 euron kuukausittainen lisäkorotus palkkatukeen, jos työllistämme henkilön yli 80 prosenttisella työajalla. Tämä on jälleen erinomainen vetoapu kaupungilta.
Kuntouttava työtoiminta Invalassa on ollut Irakista kotoisin olevalle Azad Taherille mieluinen kokemus.
– Ulkomaalaisena olen myös työmarkkinoilla väliinputoajan asemassa. Osana tässä on puutteellinen kielitaito. Täältä olen kuitenkin saanut ilmaa siipieni alle ja elämälleni uuden suunnan, ahkeruudestaan tunnettu Azad Taher kertoo.
Yhtä mieltä työllistymistavan tärkeydestä on kahdentoista eri ammatin mies, Kimmo Huusko.
– Olen tällainen monen alan pätkätyöläinen, mutta hyvin tyytyväinen sellainen. Viimeiset viisi kuukautta olen taituroinut neljän ja puolen tunnin päiviä täällä Invalassa. Työ on mukavaa ja monipuolista ja myös työtahti on sopiva. Lisäksi työnantajat ovat todella kannustavia, joten suosittelen lämpimästi yhdistysvetoista työantajamallia.
- Haastattelu on aikaisemmin julkaistu IT-lehdessä
Kommentoi Facebookissa