VIIHDETAITEILIJA Ähtärissä varttunut Aulis Uusi-Hakimo, 59, sanoo olevansa kiitollinen Pelastusarmeijan kitarakuorossa olleelle tädilleen.
– Ilman tätiä ja hänen kitaraansa en olisi ehkä viihdetaiteilija. Soittelin nimittäin salaa tätini kitaraa ja opittuani lukemaan, harjoittelin ison kasan hengellisiä lauluja. Into kasvoi iän myötä ja alle 15-vuotiaana olin jo täysverinen keikkamuusikko, Aulis taustoittaa.
Vaikka opiskelut jäivät keikkailun takia hieman taka-alalle, niin ähtäriläisnuorukaisesta kehittyi taitava ja monipuolinen viihdetaiteilija.
– Rakastin soittamista ja onneksi rakastin myös keikkailua. Ostin nimittäin urani alkuvaiheessa 14 000 markan rummut ja kaiken lisäksi osamaksulla. Uuden minin sai siihen aikaan 17 000 markalla, joten autoon verrattuna tanssitin kansaa järeillä vehkeillä, Aulis muistelee naureskellen.
Yksikätinen rumpali
Keikkamuusikon arjesta ei puuttunut vauhtia eikä myöskään vaarallisia tilanteita.
– Kerran loukkasin käteni ja käsi jouduttiin operoimaan. Sairauslomat olivat kuitenkin tuntematon käsite, joten kävelin sairaalasta suoraan keikalle. Toimin hetken aikaan yksikätisenä rumpalina ja hyvin meni.
Keikkamuusikon värikkääseen arkeen mahtuu monenlaista tarinaa. Niin iloista kuin surullistakin. Yksi mieleenpainuvimmista sijoittuu vuoden 1975 kesään.
– Tapasin Ikaalisissa Veikko Ennalan. Hän pyysi veneretkelle, joten lupauduin soutajaksi. Kiersimme päivän järveä, mutta sanaakaan ei vaihdettu. Ennala vain kirjoitti. Kun tulimme rantaan, hän antoi 50 markkaa ja häipyi, Aulis muistelee naureskellen.
”Asuin asuntovaunussa”
Soittokeikat kuljettivat Aulista huippuravintoloista peräkylän pubeihin ja tanssilavoilta Ruotsin laivoille. Ammattimuusikon kultavuodet sijoittuvat 1970–80-luvuille.
– Parhaimmillaan soitin kuusi iltaa viikossa ja keikkatahti oli kova.
Täysi kalenteri takasi luonnollisesti myös hyvän toimeentulon.
– Vaikka keikkaa riitti, niin perustin vielä kavereiden kanssa taidegallerian. Siinä vaiheessa viinasta tuli johtotähti ja elämä alkoi lipsua, Aulis kuvailee vuoteen -78 sijoittuvaa tapahtumasarjaa.
Juomisestaan huolimatta Aulis pystyi hoitamaan työnsä.
– Ensimmäiset vuodet olivat niin sanottua tissuttelua, mutta ennen loppurysähdystä olinkin jo päätoiminen juopppo. Päivä eteni 17 tuopin voimalla ja kahvikuppia pitelin kaksin käsin. Tein kuitenkin töitä, vaikka hurjimpina aikoina jouduinkin asumaan asuntovaunussa.
Rentun ruusu
Viimeiset 30 vuotta Aulis on ollut raittiina.
– En jaksanut enää juoda. Päätös lopettamista pelasti elämäni.
Lukuisissa eri kokoonpanoissa soittanut Aulis on tällä hetkellä yksi Suomen pitkään työskennelleistä muusikoista. Takana on yli 6 000 keikkaa ja muistissa tuhannen laulun sanat.
Yhä edelleen täyspäiväinen viihdetaiteilija tekee 250 keikan vuosivauhtia. Ammattimuusikkona Aulis on saanut tehdä töitä myös eturivin artistien kanssa.
– Lista on pitkä, mutta Irwin ja Kari Tapio ovat jääneet lähtemättömästi mieleen. Heidän kanssaan oli ilo tehdä töitä. Muistan hyvin, kuinka Irwin tuli lierihatussaan luokseni, sytytti tupakan ja sanoi, että hän tekee ennen kuolemaansa vielä suuren hitin.
– En uskonut, mutta kului vain hetki, kun syntyi Rentun ruusu ja pian sen jälkeen soitettiinkin Irwinille viimeisiä matkakelloja.
Lue myös: ”Vain elämää” oli renttu-Irwinin hitti – kohtalona dramaattinen keikkamatka
Kommentoi Facebookissa