Tiesitkö tämän Tipattomasta tammikuusta? – Se sai alkunsa jo sota-ajan Propaganda-Aseveljien kampanjasta

Tipattomat ja alkoholittomat kuukaudet ovat suosiossa myös maailmalla.

Tipattomat ja alkoholittomat kuukaudet ovat suosiossa myös maailmalla. (Kuva Fotolia)

Usein alkoholittomien kuukausien kampanjat ovat kansalaisten itsensä aloittamia.

TERVEYS Suomessa vietettävä Tipaton tammikuu on tiettävästi saanut alkunsa jo vuonna 1942, jolloin Propaganda-Aseveljet -järjestö organisoi tipattoman kampanjan.

Propaganda-Aseveljet -järjestön perustivat majuri ja tekstinikkari Reino Palmroth eli Palle sekä Aunuksen Radion päällikkönä toiminut sotareportteri Pekka Tiilikainen. Välirauhan aikaan perustetun järjestön tarkoituksena oli jatkosodassa järjestää viihdettä kansalle, aseveli-illoissa esiintyi muun muassa sellaisia nimiä kuin Olavi Virta ja Tauno Palo.

Palmrothin sanoituksia on muun muassa Leif Wagerin tunnetuksi tekemä kappale Romanssi elokuvasta Katariina ja Munkkiniemen kreivi, Tiilikainen taas tuli tutuksi sinivalkoisena äänenä, Yleisradion pitkäaikaisena urheiluselostajana.

Tipattomasta onkin jo ehtinyt muodostua perinne, jonka suosio on kestänyt vuosikymmeniä. Tipattomat ja alkoholittomat kuukaudet ovat suosiossa myös maailmalla. Englannissa ja Australiassa tipatonta vietetään tammikuussa nimellä Dry January, ”kuiva tammikuu”. Tanskassa tempaus tunnetaan nimellä Hvid Januar.

Monissa maissa alkoholitonta kuukautta vietetään eri aikaan: Unkarissa marraskuussa Sober November -nimellä, Virossa syyskuussa Septembris ei joo -kampanjana, nimi on vapaasti suomennettuna ”syyskuussa ei juoda”.

– Usein alkoholittomien kuukausien kampanjat ovat kansalaisten itsensä aloittamia. Esimerkiksi Viron Septembris ei joo -kampanja on saanut alkunsa 2000-luvun alussa yliopiston nuorten keskuudessa, kertoo Nordic Alcohol and Drug Policy Network -järjestön toimitusjohtaja Lauri Beekmann.

Alankomaissa kampanjoidaan korkin kiinni laittamisen puolesta maaliskuusta alkaen 40 päivän ajaksi, ja myös Sloveniassa kehotetaan 40 päivän alkoholipaastoon ennen pääsiäistä.

Alkoholittomuuskampanjat ovat monelle keino säästää rahaa sekä miettiä omaa alkoholinkulutusta ja alkoholin terveysvaikutuksia. Joissakin maissa kampanjoiden yhteydessä kerätään samalla rahaa hyväntekeväisyyteen.

Lue myös: Alkoholimyrkytykseen kuolee Suomessa huomattavasti harvemmin kuin ennen – mutta naisten osuus kasvoi

Kommentoi Facebookissa