ULKOMINISTERIÖ Syyriassa al-Holin pakolaisleirissä olevien niin sanottujen Isis-lasten kohtalo on ollut poliittisesti vaikea päätös. Eri lähteiden mukaan leirillä olevien Isis-taistelijoiden vaimojen mukana on noin 30 lasta, joista osa on syntynyt Syyriassa.
Oikeuskansleri Tuomas Pöystille oli tehty lukuisia kanteluita, joissa arvosteltiin muun muassa Suomen hallitusta ja pääministeri Antti Rinnettä, ulkoministeri Pekka Haavistoa ja sisäministeri Maria Ohisaloa sekä ulkoministeriötä siitä, että he eivät ole ryhtyneet toimenpiteisiin suomalaisten kotiuttamiseksi Al Holin leiriltä Syyriasta.
Oikeuskansleri katsoi lokakuussa, että ulkoasianhallinnolle ei ole syntynyt yleistä velvoitetta pyrkiä kotiuttamaan kaikki suomalaiset tai oleskeluluvan perusteella Suomessa asuneet leirillä olijat. Viranomaisten velvollisuuksiin kuuluu menetellä niin, että Suomessa asuvien ja oleskelevien turvallisuus ei vaarannu.
”Tässä tilanteessa oikeudellisesti selkeä toimintatapa olisi pyrkiä kotiuttamaan sekä lapset että heidän huoltajansa. Kotiuttamisen jälkeen ryhdyttäisiin Suomen lainsäädännön mahdollisesti edellyttämiin toimenpiteisiin, kuten huostaanottoihin. Leirillä olevat aikuiset ovat menneet alueelle tietoisina vallitsevista olosuhteista ja erittäin merkittävistä riskeistä erityisesti lasten keskeisille perus- ja ihmisoikeuksille.”
Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Timo Haapala on kirjoittanut jo aikaisemmin, että ulkoministeriön kokenut kansliapäällikkö Pasi Tuominen olisi joutunut jostain syystä ulkoministeri Pekka Haaviston syrjäyttämäksi. Tuomisen paikalle haetaan jo seuraajaa.
Nyt Haapala uutisoi omiin lähteisiinsä vedoten Tuomisen epäsuosion syystä. Ulkoministeri Haavisto olisi painostanut Tuomista tekemään omissa nimissään päätöksen Isis-lasten kotiuttamisesta, kun poliittista ratkaisua ei ole pystytty saamaan aikaan.
Tuominen oli kieltäytynyt kantamasta yksin vastuuta vääjäämättömästi kohua herättävästä päätöksestä, salaista suunnitelmaa kutsuttiin nimellä ”Operaatio Korpi”. Tuominen ei kommentoi asiaa millään tavalla.
Myös ulkoministeri Pekka Haavisto on harvasanainen, mutta kiistää painostaneensa virkamiehiä.
– Ei mitään kommenttia al-Holin osalta sen vuoksi… että siellä tietysti normaalit konsulipalvelun säännöt tällaisella alueella pätevät, Suomen kansalaisia pyritään auttamaan, Haavisto kommentoi Ilta-Sanomille.
Haavisto ei halua kommentoida myöskään itse operaation luonnetta.
– Siihen ei voi ottaa kantaa. Mihinkään yksittäisiin henkilöihin kohdistuvia suunnitelmia tai muuta kertoa…
Isisin kalifaatin kukistuttua perustetulla Al-Holin leirillä arvioitiin kesällä olevan jopa yli 10 000 ulkomaalaistaustaista henkilöä, joista suurin osa on naisia ja lapsia. Terroristitaistelijoiden puolisoina olleiden naisten ja jopa lasten pelätään muodostavan turvallisuusuhan.
Esimerkiksi brittiläinen Sky News on haastatellut leirillä olevia lapsia, jotka ovat toistaneet heille opetettuja väkivaltaisia mantroja.
Kommentoi Facebookissa