Isä löi tyttärensä kiusaajaa kasvoihin – alakouluikäinen poika toimitettiin sairaalahoitoon

Poliisi on kuulustellut isää rikoksesta epäiltynä, ja hän on myöntänyt tekonsa. (Kuvituskuva Dreamstime)

Nuorten välienselvittely sai alkunsa pienestä asiasta, mutta johti isän väkivallantekoon.

PAHOINPITELY Lounais-Suomen poliisi selvittää tapausta, jossa yläkouluikäisen tytön isä löi tyttärensä kiusaajaa kasvoihin.

Laitilassa tapahtui perjantai-illalla nuorten kesken välikohtaus, jonka selvittelijäksi saapui yhden paikalla olleen nuoren isä. Nuorten välienselvittely sai alkunsa pienestä asiasta, mutta poliisin tietojen mukaan paikalle saapunut isä reagoi tyttärensä kiusaamiseen lyömällä kiusaajaa kasvoihin.

Alakouluikäinen poika toimitettiin väkivallanteon vuoksi sairaalahoitoon.

Tapaus sattui Laitilan nuorisotoimen ulkopuolella, ja paikalla oli paljon nuoria. Lounais-Suomen poliisi on kuulustellut isää rikoksesta epäiltynä, ja hän on myöntänyt tekonsa. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä. Myös muita osapuolia on jo kuultu.

Lue myös: Kaksi kolmesta kertoi tulleensa alakoulussa kiusatuksi – vähävaraisen perheen lapsi joutuu useammin uhriksi

Kommentoi Facebookissa