LÄHI-ITÄ Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti on laajentunut kuukauden aikana lähes sotatilaksi. YK:n mukaan yli 38 000 palestiinalaista on paennut kodeistaan ja ainakin 2 500 ihmistä on menettänyt kotinsa.
Gazan terveysministeriön mukaan Gazassa on tähän mennessä saanut surmansa ainakin 200 ihmistä, heidän joukossaan oli 59 lasta. Palestiinalaisten aseistautuneiden joukkojen ampumat raketit ja ohjukset Israeliin ovat puolestaan tappaneet kymmenen ihmistä, mukaan lukien kaksi lasta.
Tapahtumaketju sai New York Timesin mukaan alkunsa 13. huhtikuuta, jolloin Israelissa vietettiin kaatuneiden sotilaiden ja terrorismin uhrien muistopäivä, kyseessä oli samalla ramadanin ensimmäinen päivä. Israelin presidentti Reuven Rivlinin oli määrä puhua Jerusalemissa Itkumuurilla, lähistöllä kohoaa Al-Aqsan moskeijarakennus.
Amerikkalaislehden mukaan rukouskutsujen uskottiin häiritsevän presidentin puhetta, mutta moskeija kieltäytyi pyynnöstä hiljentää ääntä. Israelilaispoliisit olisivat sen johdosta katkaisseet moskeijan kaiuttimien johdot. Viranomaiset eivät ole vahvistaneet tietoa.
Sheikh Jarrahin lähiön palestiinalaisasukkaat ovat myös kasvavassa määrin pelänneet häätöä asumuksistaan ja israelilaispoliisi sulki levottomuuksien pelossa Jerusalemin vanhan kaupungin Damaskoksen portin lähellä olevan aukion. Tilanne eskaloitui ortodoksijuutalaisten ja palestiinalaisten yhteenottoihin, joissa heiteltiin kiviä ja Temppelivuorella ammuttiin kumiluoteja sekä tainnutus- ja kyynelkaasukranaatteja.
Israelin terroristijärjestöksi määrittelemän Hamasin sotilaallinen siipi aloitti rakettien laukaisemisen Israeliin. Israel vastasi ilmaiskuilla, joista sunnuntainen osui Gazan kaupungin alueelle, jolla sijaitsee myös Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön klinikka. Pommitusten seurauksena klinikan sterilointihuone ja odotustila tuhoutuivat.
Kukaan ei kuitenkaan haavoittunut trauma- ja palovammapotilaita hoitavalla klinikalla. Klinikan lähellä tapahtuneissa ilmaiskuissa kuolleiden ihmisten joukossa oli järjestön mukaan kuitenkin kaksi lääkäriä.
Monet terveydenhuollon työntekijät ovat huolissaan työmatkansa turvallisuudesta, ja jotkut lääketieteelliset tarvikkeet ovat vähissä.
– Hoidamme tällä klinikalla vuosittain yli 1000 lasta. Nyt klinikan yksi seinä puuttuu ja joka paikassa on pirstaleita. Klinikka on nyt suljettu: sen rakenteet ovat vaurioituneet, ja sinne vievä tie on tuhoutunut ja alueella on vaarallista liikkua, sanoo Mohammed Abu Mughaiseeb, Lääkärit Ilman Rajoja -sairaanhoidon koordinaattori Gazassa.
Lääkärit Ilman Rajoja -työntekijät työskentelevät 24 tunnin vuoroissa tukeakseen hoitohenkilökuntaa Al-Awdan sairaalan päivystyksessä ja leikkaussalissa, ja hoitavat päivittäin 40–45 potilasta, joilla on syviä haavoja ja vakavia palovammoja.
Kommentoi Facebookissa