JALKAPALLO Italia selviytyi jalkapallon EM-kisoissa vaikeuksien kautta finaaliin voitettuaan välieräottelussa Espanjan rangaistuspotkukilpailun päätteeksi lukemin 2-1. Espanja laittoi italialaiset koville ja Italia voi kiittää voitostaan myös Espanjan vaikeuksia saada viimeistä syöttöään perille.
Federico Chiesa vei Italian upealla laukauksellaan 1-0 -johtoon. Espanjan Alvaro Morata tasoitti 80. minuutilla 1-1:een.
Italian päävalmentaja Roberto Mancini antoi Espanjalle paljon tunnustusta.
– Espanja aiheutti meille ongelmia. He pitivät paljon palloa ja tekivät pelin meille hankalaksi. Oli hyvin avoin peli. Halusimme mennä finaaliin ja onnistuimme siinä. Rankkarit ovat lottoa. Haluan nostaa Espanjalle hattua. Heillä on upea joukkue, Mancini sanoi.
Mancini korosti, ettei Italia lähtenyt otteluun erikoisemmalla pelisuunnitelmalla ja tarkoituksella päästänyt Espanjaa painostamaan. Odotettavissa toki oli, että vastus olisi kova.
– Halusimme pelata omalla tavallamme. Espanja prässäsi korkealta ja toi meille vaikeuksia. Se on laatujoukkue. Heille paljon kunniaa siitä. Olimme lopussa vähän väsyneitä, koska oli kova ottelu.
Mancini korosti myös rangaistuspotkukilpailun arvaamattomuutta. Tositilannetta on vaikeaa treenata.
– Olemme harjoitelleet rankkareita, mutta niitä ei voi täysin harjoitella. Väsyneinä tekee virheitä, joten koskaan ei voi harjoitella todellista tilannetta. Mutta voitimme.
Italialla on neljä päivää aikaa toipua finaaliin, jossa vastaan tulee joko Englanti tai Tanska. Mancini korostaa levon tulevan tarpeeseen.
– Pelaajamme ovat uskoneet tähän ensimmäisestä leiripäivästä saakka. Olemme tehneet siihen tarvittavan työn. Tämä peli oli hyvin raskas. Kovin tähän mennessä. Nyt tarvitsemme lepoa, koska tämä peli vaati paljon ja koko turnaus on vaatinut kaikkine matkusteluineen.
Italia karsiutui 2018 MM-kisoista. Mancini on sen jälkeen onnistunut luotsaamaan Italian hurjaan voittoputkeen, jota ei katkaissut edes Espanjan joukkue, vaikka lähellä oli.
Mancini teki selväksi, ettei finaalipaikka tyydytä. Vain mestaruus kelpaa.
– Kukaan ei joukkueen ulkopuolella uskonut, että voisimme päästä finaaliin. Ja nyt olemme finaalissa. Pelaajamme halusivat pelata jalkapalloa, josta ihmiset nauttivat ja olemme todella tyytyväisiä, mutta mitään emme ole vielä saavuttaneet. Yksi peli on jäljellä.
Espanjan valmentaja ei surrut tappiota – jalkeilla lupaava ryhmä
Espanjalla oli hyvä sauma voittoon, joten tappio tuntui joukkueessa varmasti karvaalta. Espanjan päävalmentaja Luis Enrique esiintyi lehdistötilaisuudessa kuitenkin positiivisena.
– Ei ole surullinen ilta minulle. Ei ollenkaan. Olen tietysti pettynyt, mutta tappiot kuuluvat jalkapalloon. Rangaistuspotkukilpailussa koetun tappion jälkeen täytyy onnitella voittajaa. Menemme nyt kotiin tietoisina, että olemme kilpailukykyisiä, ja että pystymme haastamaan huippujoukkueita, Luis Enrique sanoi.
Luis Enriquen mielestä Espanjan pelisuunnitelma onnistui hyvin. Maalinteossa joukkue onnistui kuitenkin vain kerran.
– Halusimme estää Italiaa toteuttamasta vahvuuksiaan ja onnistuimmekin siinä. Loimmekin paljon maalipaikkoja, mutta emme saaneet viimeisteltyä, hän sanoi.
Alvaro Morata tasoitti Dani Olmon hienosta esityöstä 80. minuutilla 1-1:een. Moratasta tuli lopulta antisankari hänen epäonnistuttuaan rankkarikisassa.
Morataa on arvosteltu Espanjassa paljon. Hän poistuikin ottelun jälkeen heti kentältä.
– Hänellä on ollut vaikeita aikoja turnauksessa, mutta hän oli tänään mahtava. Hän teki hienon maalin ja halusi vetää rankkarin. En ole vielä nähnyt häntä pelin jälkeen, koska hän joutui pelin jälkeen dopingtestiin, Luis Enrique kommentoi Moratasta.
Espanjan joukkueessa pelasi useita nuoria huippuja. Yksi heistä oli 18-vuotias Pedri.
– Kukaan ei ole tehnyt vastaavaa työtä 18-vuotiaana arvoturnauksessa. Hänen työskentelynsä pallon kanssa ja sijoittumisessa kentällä on valtavalla tasolla, kun ajatellaan, miten nuori hän on, totesi Luis Enrique.
Luis Enrique korosti Espanjan tehneen upeaa työtä ennen kaikkea joukkueena.
– Pelaajani tekivät mahtavaa työtä, eikä ole valittamista. Haluan onnitella pelaajiani hienosta suorituksesta.
Seuraava MM-turnaus pelataan marras-joulukuussa 2022 Qatarissa. Espanjaa voisi pitää yhtenä mestarisuosikeista.
Luis Enrique korostaa, että painottaa valinnoissaan jatkossakin pelaajia, joiden avulla on muodostettavissa yhtenäinen joukkue.
– Koskaan ei voi tietää. Olen valinnut pelaajat, jotka ovat mielestäni parhaita työhönsä. Joukkueessa on paljon kilpailua. En sano, että tämä joukkue pelaisi MM-kisoissa, mutta valitsen joukkueen, joka todellakin on joukkue, kuten tämä joukkue on.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: EM-futiksessa vielä kolme ottelua – älyvapaa turnausformaatti viimein yhteen kaupunkiin
Kommentoi Facebookissa