Itsemurhavaarassa olevat eivät saa riittävää hoitoa – päivystäjät soittavat hätänumeroon yhä useammin

Apua hakevia itsetuhoisia ohjataan palveluista kotiin muun muassa lääkkeiden turvin. (Kuvituskuva MIELI)

Suomen noin 750 itsemurhakuolemaa vuodessa on Pohjoismaiden korkein luku.

MIELENTERVEYS Itsemurha-ajatukset ovat yleistyneet, mikä käy ilmi muun muassa THL:n laajasta Terve Suomi -väestötutkimuksesta. Tällä hetkellä palvelut eivät kuitenkaan pysty vastaamaan avun tarpeeseen. Tämä näkyy MIELI Suomen Mielenterveys ry:ssä muun muassa niin, että Kriisipuhelimesta ja Solmussa-chatista sekä Sekasin-chatista on otettu tänä vuonna aikaisempaa enemmän yhteyttä hätäkeskukseen.

Se tarkoittaa, että yhä useamman yhteydenottajan itsetuhoisuus on ollut akuuttia, ja tilanteet ovat jo hyvin vakavia. Kriisipuhelimessa itsetuhoisten yhteydenottojen määrä on noussut koko viime vuosikymmenen, mutta suuri hyppäys tapahtui pandemian alettua.

THL:n tutkimuksen mukaan lähes puolet itsemurhan tehneistä oli käynyt viimeisen viikon aikana terveydenhuollossa. Itsemurhapäivänään heistä joka viides oli ollut terveydenhuollon vastaanotolla. MIELI ry:n seurannasta käy puolestaan ilmi, että itsetuhoiset olivat hakeneet apua julkiselta puolelta, mutta heitä oli käännytetty kotiin mm. päivystyksestä, psykiatrian poliklinikalta ja terveysasemalta.

Apua hakevia itsetuhoisia ohjataan palveluista kotiin muun muassa lääkkeiden turvin. Tämä käy ilmi niin ikään THL:n viime vuonna julkaistusta tutkimuksesta sekä MIELI ry:n kesä-heinäkuussa 2023 tehdystä seurannasta liittyen yhteydenottajien kokemuksiin julkisista palveluista.

MIELI ry:n kriisikeskuksen johtaja Sanna Vesikansa pitää tilannetta huolestuttavana. Vesikansan mukaan se ei riitä, että itsemurhien ehkäisy on saatu mukaan kansalliseen mielenterveysstrategiaan, vaan siihen täytyy kohdentaa konkreettisia resursseja ja sen täytyy näkyä hallitusohjelman lisäksi kuntien hyvinvointiohjelmissa.

– Hyvinvointialueilla on vastuu järjestää riittävä hoito itsetuhoisille. Tarvitaan toimenpiteitä, jotta itsemurhavaarassa olevat ja heidän läheisensä saavat nopeasti tukea vaikeissa tilanteissa. Jokaisen terveydenhuollon ammattilaisen tulisi saada koulutusta itsemurhien ehkäisyyn ja itsetuhoisuuden puheeksiottoon, Vesikansa sanoo.

Itsemurhakuolleisuus on pienentynyt huomattavasti 1990-luvulta, mutta hyvä kehitys uhkaa pysähtyä lisääntyneen kuormittuneisuuden ja palvelujen ruuhkautumisen vuoksi. Viime vuosina erityisesti naisten itsemurhat ovat yleistyneet.

– Itsetuhoisuuden hoidossa on kaksi haastetta: itsemurhavaaraa ei tunnistetta tai osata ottaa puheeksi ja vaikka hoito etenisi asianmukaisesti, niin jatkohoitoa ei ole tarjolla riittävästi, MIELI ry:n Itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkö Marena Kukkonen sanoo.

Psykiatristen sairaalapaikkojen määrä on vähentynyt 41 prosenttia viimeisen viiden vuoden aikana. Lisäksi hoitovuorokausien kesto lyhentynyt. Oleellista on, että avohoitoa, joka monessa tapauksessa olisi toimiva ratkaisu, ei ole vastaavassa määrin lisätty.

– Huoli on toki itsetuhoisista ja heidän läheisistään, mutta myös ammattilaiset ovat äärimmäisen tiukoilla, kun ei ole paikkaa, mihin ohjata akuutissa vaarassa olevia, Kukkonen sanoo.

Vuonna 2021 itsemurhaan kuoli 747 henkilöä. Vuoden 2022 luvut vahvistetaan tämän vuoden lopussa, mutta heinäkuussa tulleiden THL:n alustavien tietojen mukaan itsemurhakuolemien kokonaismäärä on pysynyt edellisvuoden tasolla. Edelleen vuosittain ihmisiä kuolee Suomessa itsemurhiin yli kolme kertaa enemmän kuin esimerkiksi tieliikenteessä.

Suomi on myös EU:n itsemurhatilastojen yläpäässä, vain Liettua, Slovenia, Unkari, Belgia ja Viro ovat Suomea edellä.

Lue myös: Kaksi kolmesta nuoresta haluaa parantaa maailmaa – ”Selkeitä vähemmistöjä ei kiinnosta ollenkaan”

Mistä saa apua

Kriisipuhelin päivystää suomeksi 24/7 numerossa 09 2525 0111.

Kriisikeskukset ympäri Suomen antavat keskusteluapua kasvokkain, etäyhteyksin ja ryhmissä maksutta ja ilman lähetettä.

Netissä keskusteluapua tarjoavat Solmussa-chat ja nuorille suunnattu Sekasin-chat.

Itsemurhien ehkäisykeskukset Helsingissä ja Kuopiossa auttavat itsemurhaa yrittäneitä ja heidän läheisiään.

Kommentoi Facebookissa