Jääkiekkoliigan neljännesfinaalit käynnistyvät – Eric Perrinin huikea ura päättyi

Eric Perrin voitti urallaan Suomen mestaruuden vuonna 2012 sekä kolme SM-pronssia.

Eric Perrin voitti urallaan Suomen mestaruuden vuonna 2012 sekä kolme SM-pronssia. (Kuva AOP)

Liigan kaikkien aikojen ulkomaalaispelaaja esiintyi runkosarjassa yhteensä 643 ottelussa.

JÄÄKIEKKO Liigan neljännesfinaalit käynnistyvät torstaina 21. maaliskuuta. Neljännesfinaalien otteluparit ovat KärpätIlves, TapparaLukko, PelicansHIFK ja TPSHPK.

Ilves kaatoi tiistaina SaiPan toisen kerran, nyt lukemin 4–2. Ottelun ratkaisuksi muodostui päätöserä, jossa tamperelaiset karkasivat Teemu Rautiaisen ja Joona Ikosen maaleilla voittoon. Tampereen tavoin myös Raumalla kotietu oli valttia, kun Lukko pehmitti JYP:n toistamiseen. Raumalla ottelu ratkesi Lukon toisen erän 24 sekunnin tehohetkeen, jonka aikana raumalaiset maalasivat kahdesti.

JYP:n ainokaisesta vastasi 13 sekuntia ennen päätössummeria osunut David Tomasek. Osuman alusti Eric Perrin, jolle ottelu oli Liiga-uran viimeinen. Liigan kaikkien aikojen ulkomaalaispelaaja esiintyi runkosarjassa kaikkiaan 643 ottelussa ja pelasi playoffseissa 96 ottelua. Molemmat ottelumäärät ovat ulkomaalaispelaajien kaikkien aikojen ennätyksiä.

Kanadalaissentteri, 43-vuotias Eric Perrin tahkosi Liigassa 12 kautta ja kokosi yhteensä 532 (189+343) pistettä. Hän edusti Liigassa JYP:n lisäksi TPS:ää, HPK:ta, Ässiä ja Jokereita. Perrin voitti urallaan Suomen mestaruuden vuonna 2012 sekä kolme SM-pronssia.

Kahdeksan parhaan joukkueen kamppailut käynnistyvät edellisten kausien tavoin siten, että neljännesfinaalien avausottelut pelataan kahtena eri pelipäivänä. Pelicans ja HIFK sekä TPS ja HPK aloittavat taistelunsa semifinaalipaikoista torstaina 21. maaliskuuta.

Runkosarjan ykkönen Kärpät ja kakkonen Tappara pelaavat omat kotiottelunsa 1. kierroksen jatkajia Ilvestä ja Lukkoa vastaan perjantaina 22. maaliskuuta. Toisista osaotteluista alkaen ottelut pelataan samoina pelipäivinä. Semifinaaliparit ovat tiedossa viimeistään 1. huhtikuuta.

  • Lähde Liiga

Lue myös: Kärpät voitti Liigan runkosarjan ennätyspisteillä – Malte Strömwallista maalikuningas

Kommentoi Facebookissa