ONNETTOMUUS Jämsässä Runttimäentiellä tapahtui henkilöauton ulosajo lauantai-iltana 24.11. noin kello 20.14 aikaan. Tapahtumapaikalle saapui useita poliisipartioita, pelastuslaitoksen ja sairaankuljetuksen yksiköitä sekä FinnHEMSin helikopteri.
Poliisipartio oli saanut hätäkeskuksesta tehtäväkseen tarkistaa henkilöauton, joka oli tulossa Jämsän suunnasta kohden Mänttää. Kyseisen henkilöauton tullessa poliisipartiota vastaan, poliisi kääntyi ajoneuvon perään.
Hetkeä myöhemmin samainen henkilöauto oli Runttimäentiellä mäennyppylän jälkeen vasemmalla kaartuvan mutkan jälkeen ajautuneena ulos tieltä. Auto oli tien vasemmalla puolella ojassa ja autossa oli kolme miestä.
Autossa olleet matkustajat olivat vuonna 1989 syntynyt vilppulalainen mies sekä 1975 syntynyt vilppulalainen mies, joka menehtyi myöhemmin sairaalassa saamiinsa vammoihin. Muut autossa olleet miehet ovat edelleen sairaalassa hoidettavana. Heidän vammansa ovat vakavat.
Kuljettajana epäillään olleen vuonna 1997 syntynyt Mänttä-Vilppulasta oleva mies. Puhallustulos on kuljettajalla ollut 0,35 promillea ja hänen epäillään olleen myös huumausaineiden vaikutuksen alaisena.
Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kuolemantuottamuksesta, vammantuottamuksesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Tapahtumapaikalla tie oli jäinen ja nopeusrajoitus 60 kilometriä tunnissa. Alustavien tutkimusten perusteella ulosajon syynä epäillään olleen liian suuri tilannenopeus sekä tien liukkaus. Poliisi jatkaa tutkintaa asiassa.
Lue myös: Kolari, pahoinpitely, ulosajo – poliisi etsii mahdollisesti vaarassa olleita lapsia
Kommentoi Facebookissa