Jalkapallolegenda Pele on kuollut

Jalkapallolegenda Pele nukkui pois 82-vuotiaana. (Kuva Getty Images)

Pele nukkui pois 82-vuotiaana vaikean sairauden murtamana.

JALKAPALLO Kaikkien aikojen todennäköisesti tunnetuin jalkapalloilija Pele on kuollut. Hän nukkui pois 82-vuotiaana vaikean sairauden murtamana.

Pelen kuolema ei tullut yllätyksenä. Hänen tilaansa kuvailtiin vakavaksi jo marras-joulukuussa MM-kisojen aikana.

Pele, oikealta nimeltään Edson Arantes do Nascimento, on ainoana pelaajana voittanut kolme jalkapallon maailmanmestaruutta. Hän saavutti MM-kultaa 1958, 1962 ja 1970.

Ensimmäisen maailmanmestaruutensa Pele voitti Ruotsin kisoissa 1958 vain 17-vuotiaana. Hänen valintaansa joukkueeseen pidettiin yllätyksenä, mutta valinta osoittautui totisesti oikeaksi.

Loppuottelussa Brasilia voitti Ruotsin 5-2. Pele teki siinä ottelussa kaksi maalia.

Vuonna 1962 Brasilia saavutti toisen mestaruutensa. Niissä kisoissa hän tosin pelasi vain kaksi ensimmäistä ottelua. Turnaus jäi Peleltä kesken loukkaantumisen takia.

Pele potkittiin vuoden 1966 MM-kisoissa puolikuntoiseksi ja Brasilian peli kulki muutenkin heikosti. Brasilia jäi niissä kisoissa alkulohkoon.

Vahinko otettiin takaisin 1970. Niissä kisoissa Pele ja Brasilian joukkue kulkivat voitosta voittoon. Loppuottelussa Brasilia voitti Italian 4-1 Pelen tehtyä ottelun avausmaalin.

Seurajoukkuetasolla Pele edusti 1956-1974 Santosia. Tuohon aikaan Euroopan futiksessa ei liikkunut niin isoja rahoja, etteikö Pelen olisi kannattanut pelata kotimaassaan Brasiliassa.

Vuosina 1975-1977 Pele edusti yhdysvaltalaista New York Cosmosia, joka pelasi isojen rahojen NASL-liigassa. Pele toi NASL:lle paljon julkisuutta, mutta hänen lopetettuaan uransa sarjan talous ajautui kuralle ja lopulta NASL:n toiminta päättyi 1984.

Aktiiviuransa jälkeen Pele kunnostautui urheilupolitiikassa. Hän toimi Brasilian urheiluasioista vastaavana ministerinä 1995-1998.

Naimisissa Pele oli kolme kertaa. Hänelle syntyi seitsemän lasta.

Pelen kuoleman myötä Brasilia vaipuu suruun. Brasilian yhteiskunnassa on paljon negatiivisia asioita, mutta Pele on mielletty Brasilian positiivisten asioiden symboliksi.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Aivan erilainen projekti kuin Qatarissa – täällä pelataan seuraava jalkapallon MM-turnaus

Kommentoi Facebookissa