JALKAPALLO Kauan odotettu EM-futis käynnistyi perjantaina Roomassa Italian komealla näytöksellä. Turkki jäi pahasti jalkoihin Italian voitettua 3-0.
Ensimmäisellä puoliajalla Turkki pystyi pitämään lukemat 0-0:ssa, kun sen pelaajat käytännössä vain puolustavat omaa maaliaan. Toisella puoliajalla Italia löysi keinot Turkin ”bussin” siirtämiseen.
Ensin Turkin Merih Demiral rähmi pallon omaan maaliin. Sen jälkeen Italia teki käytännössä mitä tahtoi. Ciro Immobilen ja Lorenzo Insignen maalit olivat osoitus italialaisten kliinisestä viimeistelytaidosta.
– Oli avausottelu Stadio Olimpicolla. Oli vähän ylimääräistä painetta. Kestimme sen hyvin, kommentoi Italian päävalmentaja Roberto Mancini tunnelmistaan.
Kysyttäessä vastustajan tasosta Mancini korosti, että Italia pystyi eliminoimaan Turkin aseet.
– Mielestäni pelasimme erittäin hyvin. Emme antaneet Turkin toteuttaa peliään. Turkki on hyvä joukkue ja heillä on hienoja pelaajia. Ensimmäisen 45 minuutin aikana oli todella vaikeaa murtaa heidän puolustustaan, Mancini sanoi.
Italia hakkasi ensimmäisellä puoliajalla päätään seinään. Mancini ei ollut omien sanojensa mukaan huolestunut.
– En epäillyt ollenkaan. Tiedän kyllä, että joukkueeni pelaa hyvin. Helppoja pelejä ei ole, vaikka joukkueeni ehkä hallitseekin tapahtumia. Luulen, että voimme parantaa paljonkin nuorilla pelaajillamme, hän sanoi.
Mancini korosti Turkki-ottelun olleen itse asiassa tutunlainen peli Italialle. Moni muukin joukkue pysäköi bussin maalinsa eteen Italian ollessa vastassa.
– Pelaajani ansaitsevat kunnian. Olemme pelanneet vastaavanlaisia pelejä useita vastustajia vastaan. Pitää olla kärsivällinen, kun vastustaja puolustaa tiukasti. Tänään onnistuimme siinä hienosti.
Vakuuttavan 3-0 -voiton jälkeen Italiaa hehkutetaan tietysti mestarisuosikiksi. Mancini painottaa, että peli kerrallaan mennään.
– Kuusi peliä on vielä jäljellä ja täällä on paljon hyviä joukkueita. Kuten sanoin, ei tänäänkään vastassa ollut heikko joukkue.
Italian ja Turkin lisäksi A-lohkossa pelaavat Wales ja Sveitsi. Ne kohtaavat toisensa lauantaina Bakussa. B-lohkossa pelaava Suomi aloittaa urakkansa myöskin lauantaina kohdatessaan Tanskan Kööpenhaminassa.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Huuhkajat saapui Kööpenhaminaan – ”Toivottavasti purkautuu positiivisella tavalla”
Kommentoi Facebookissa