MUOTOILU Suomen Kultaseppien Liitto ry luovutti tasavallan presidentin kanslialle jalokivikorun, jonka otti vastaan sen ensimmäinen kantaja rouva Jenni Haukio presidentin virka-asunnolla Mäntyniemessä. Lahjoitus kunnioittaa Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa.
Rouva Haukio kiitti arvokkaasta, koko Suomea kunnioittavasta lahjasta, jossa yhdistyvät luontomme rikkaus, käsityöperinteemme korkeatasoisuus sekä muotoilumme omaleimaisuus.
– Minulla on ilo käyttää korua ensimmäisen kerran Pohjoismaisten valtionpäämiesten vierailun yhteydessä järjestettävällä juhlapäivällisellä, rouva Haukio sanoi.
Pohjoismaiden valtionpäämiehet juhlivat torstaina 1. kesäkuuta 2017 Helsingissä Suomen 100-vuotiasta itsenäisyyttä. Päivän isäntinä toimivat tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio. Päivän päättää juhlapäivällinen Presidentinlinnassa.
Kaulakoru on suunniteltu valtionpäämiehen tai hänen puolisonsa käytettäväksi. Koru on valmistettu Suomen maaperästä löytyvistä raaka-aineista: Luumäen jaloberylleistä ja Lemmenjoen huuhdontakullasta. Korun on suunnitellut muotoilija, korutaiteen läänintaiteilija Heli Kauhanen ja valmistanut kultaseppä Juha Loikala.
– Korulla on vahva suomalainen tarina, ja se on tehty suomalaisista materiaaleista. Vaikka koru on perinteisesti hyvin henkilökohtainen, olen varma, että tätä korua tulevat jatkossa kantamaan mieluusti myös tulevat tasavallan presidentit tai heidän puolisonsa, linnanvouti Anne Puonti tasavallan presidentin kansliasta toteaa.
Lahtelainen henkilö löysi Luumäen Kännätsalosta jaloberyllikiteitä 1980-luvun lopulla. Kiteet odottivat kassakaapissa lopullista käyttöään lähes 30 vuotta, löytäjä lahjoitti myös korussa käytetyn kullan. Korussa olevia jaloberyllejä on yli 80 karaattia ja ne ovat akvamariinin sävyisiä.
Koru kuvastaa Suomea monella tapaa. Pisaranmuotoiset jalokivet symboloivat järviä, lunta ja valoa, jännitteiset ristikkäiset kaarevat muodot kuvaavat dynaamista kansaa ja ovaalirunkoiset kaaret edustavat vettä ja karun kaunista Suomen luontoa.
Kommentoi Facebookissa