Joe Biden lupaa – ”Tulen olemaan kaikkien amerikkalaisten presidentti – äänestitte minua tai ette”

Joe Biden on toiminut politiikassa ja senaattorina kymmeniä vuosia, hän oli myös Barack Obaman varapresidentti

Joe Biden on toiminut politiikassa ja senaattorina kymmeniä vuosia, hän oli myös Barack Obaman varapresidentti. (Kuva AOP)

USA:n presidentinvaalien tulosta pidetään varmana oikeustaisteluista ja äänten uudelleenlaskemisesta huolimatta.

YHDYSVALLAT Amerikkalaiset mediatalot ovat julistaneet Joe Bidenin olevan Yhdysvaltain 46. presidentti, vaikka ääntenlasku on edelleen kesken muutamissa osavaltioista. Ääniä on laskettu pitkään, ja Bidenin johdon uskotaan pitävän varmasti, vaikka ääniä laskettaisiin uudelleen tasaisen tuloksen johdosta.

Biden on tähän asti pyytänyt kannattajiaan odottamaan kärsivällisesti virallisen vaalituloksen vahvistamista, mutta nyt myös hän on kertonut Twitterissä olevansa ylpeä valinnastaan johtamaan mahtavaa valtiota. Biden lupaa olla kahtiajakautuneessa maassa myös kaikken amerikkalaisten presidentti.

”America, I’m honored that you have chosen me to lead our great country. The work ahead of us will be hard, but I promise you this: I will be a President for all Americans — whether you voted for me or not. I will keep the faith that you have placed in me.”

Nykyinen presidentti Donald Trump toimii presidenttinä aina 20. tammikuuta järjestettäviin virkaanastujaisiin asti. Bidenin varapresidentiksi nousee Yhdysvaltain historian ensimmäisenä naisena Kamala Harris. Biden itse toimi aikoinaan Barack Obaman varapresidenttinä.

Maailman johtajat ovat jo onnitelleet tulevaa presidenttiä Kanadan pääministeristä Justin Trudeausta Saksan Angela Merkeliin ja Ranskan Emmanuel Macroniin. Näin on tehnyt myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

”Olen onnitellut Joe Bidenia tämän valinnasta. Odotan mahdollisuutta jatkaa vahvan kumppanuutemme rakentamista hänen ja Kamala Harrisin kanssa.”

Joe Biden on toiminut politiikassa ja senaattorina kymmeniä vuosia, hän on myös yrittänyt presidentiksi aikaisemminkin. Nyt 77-vuotias Biden on syntynyt 20. marraskuuta 1942 ja hän on virkaanastumispäivänään USA:n historian vanhin presidentti.

Demokraattipuoluetta edustava Joe Biden saa valtakunnallisesti noin 74 miljoonaa ääntä, kun taas yli 70 miljoonaa amerikkalaista olisi halunnut republikaanipuoluetta edustavan presidentti Donald Trumpin jatkavan uudelle kaudelle. Hävitessään vaalit Trump saa yli seitsemän miljoonaa ääntä enemmän, kuin neljä vuotta sitten voittaessaan vaalit.

Trump ei ole toistaiseksi julkisesti hyväksynyt vaalitulosta, vaan on kertonut käynnistävänsä lukuisia oikeustoimia vaaleissa mielestään tapahtuneista vääryyksistä.

Lue myös: Trumpin yllätysnousu kääntymässä täpärään tappioon – republikaanit säilyttämässä enemmistön senaatissa

Kommentoi Facebookissa