Joensuun Maila vei Superpesiksen voiton – seurahistorian ensimmäinen mestaruus

Joensuun Maila juhlii seurahistoriansa ensimmäistä miesten pesäpallon Suomen mestaruutta.

Joensuun Maila juhlii seurahistoriansa ensimmäistä miesten pesäpallon Suomen mestaruutta. (Kuva AOP)

Joukkue voitti vakuuttavasti kaikki pelaamansa yhdeksän pudotuspeliottelua.

PESÄPALLO Joensuun Maila on pesäpallon miesten Suomen mestari kaudella 2018. Seurahistorian ensimmäinen mestaruus tuli vakuuttavalla tavalla, sillä joukkue voitti kaikki pelaamansa yhdeksän pudotuspeliottelua.

– Tapa, jolla voitettiin, ei jätä selittelyille sijaa. Niin moni asia on mennyt juuri niin kuin on suunniteltu ja haluttu, ensimmäisen mestaruutensa pelinjohtajana voittanut Petri Pennanen riemuitsi.

Kouvolan Pallonlyöjät sai kolmannessa loppuottelussa etsikkoaikansa toisen jakson toisessa vuoroparissa, kun joensuulaisten ote hetkellisesti herpaantui. Kolmen juoksuttoman jakson jälkeen Juha Korhonen kotiutti vastustamattomasti Sasu Toikan.

Lopun ulkopelivirheet veivät kuitenkin pohjan pois orastaneelta kirivaiheelta. Joensuun Maila tyylitteli tulostaululle lukemat 0–2 (0–8, 2–5), jotka eivät jätä jossiteltavaa. Suomen mestari oli kiistatta kauden paras joukkue.

– Ei vain se, että voitetaan Suomen mestaruus, vaan pelataan sellainen meidän paras peli. Meillä oli omia vaikeuksia alkukaudesta pelin kanssa, mutta kasvettiin joukkueena kaikista eniten, Pennanen totesi.

Kaikissa kolmessa loppuottelussa joukkueensa parhaana palkittu Juha Puhtimäki antoi Ruudulle tunteikkaan haastattelun tuoreeltaan mestaruuden ratkettua.

– Pitää aika moneen suuntaan sanoa kiitoksia, mutta kun ei muista puoliakaan ihmisistä, joita pitäisi kiittää. Se lähtee jo Koskenkorvalta ja Hyvinkäältä varsinkin, siellä tehtiin minusta pelaaja. Olisi niin paljon kiitettäviä, ettei vielä saa sanottua, Puhtimäki totesi ääni väristen.

Sanomalehti Karjalaisen mukaan JoMalle on luvassa kansanjuhla Mehtimäen stadionille.

– Aika ilmoitetaan heti, kun se saadaan varmistettua. Tämä joukkue, sen fanit ja kaikki taustalla olevat talkoolaiset ovat juhlansa ansainneet, Joensuun Mailan toimitusjohtaja Tomi Kaksonen kertoi.

  • Lähde Suomen Pesäpalloliitto

Lue myös: Kirittäret palasi pesäpallon Suomen mestariksi – loppuottelusarjan voitto suoraan kolmessa ottelussa

Kommentoi Facebookissa