MOOTTORIKELKAT Onnettomuustietoinstituutti kertoo, että liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat yhteensä 70 vuosina 2015–2024 tapahtunutta kuolemaan johtanutta moottorikelkkaonnettomuutta. Onnettomuuksissa kuoli 75 kelkkailijaa, joista 65 oli kuljettajia ja 10 matkustajia. Lähes joka toisessa tapauksessa kuljettaja oli päihtynyt.
Kuolemaan johtaneen moottorikelkkaonnettomuuden aiheuttaneista kuljettajista 48 prosenttia ajoi alkoholin vaikutuksen alaisena. Päihtyneistä kuljettajista suurin osa, 76 prosenttia, ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan.
Moottorikelkkaonnettomuuksille oli tyypillistä, että alkoholia nauttineet henkilöt liikkuivat myöhään illalla melko lyhyitä matkoja paikoissa, joissa kiinnijäämisriski on pieni.
– Päihtyneiden kuljettajien osuus kuolemaan johtaneissa moottorikelkkaonnettomuuksissa on huomattavan suuri. Maastoliikennekulttuuriin tarvitaan asennemuutos kohti alkoholitonta moottorikelkkailua, sanoo OTIn liikenneturvallisuustutkija Niina Sihvola.
Kuolemaan johtaneet moottorikelkkaonnettomuudet tapahtuivat useimmiten kuljettajalle tutussa ympäristössä. Onnettomuuksista neljä tapahtui ohjatuilla safareilla. Onnettomuuksista runsas puolet tapahtui jäällä. Jäällä tapahtuneista onnettomuuksista enemmistö oli hukkumisonnettomuuksia, joissa menehtyi kaikkiaan 36 henkeä. Tyypillisesti näissä onnettomuuksissa moottorikelkka vajosi veteen jään pettäessä alta tai kuljettajan ajaessa sulaan.
Hukkumisonnettomuuksille oli usein tunnusomaista eksyminen tai tutulta reitiltä harhautuminen. Onnettomuuksista yli puolet tapahtui pimeän tai hämärän aikaan. Moottorikelkkaonnettomuudet painottuivat kevätkaudelle. Eniten onnettomuuksia tapahtui huhtikuussa.
– Tutkintojen perusteella näyttää siltä, että kelkkailukautta yritetään ylläpitää mahdollisimman pitkään ja kenties luotetaan jään kantavuuteen edelliskerran perusteella, Sihvola sanoo.
Maakunnittain tarkasteltuna eniten onnettomuuksia tapahtui Lapissa, joka erottui selvästi muista alueista. Lapissa kuolemaan johtaneita moottorikelkkaonnettomuuksia oli 24.
Onnettomuuteen joutuneet kelkkailijat olivat yleensä mökkeilyyn, huviajeluun tai kalastukseen liittyvällä matkalla. Yhtä onnettomuutta lukuun ottamatta kaikki onnettomuudet olivat yksittäisonnettomuuksia eli onnettomuuksia, joissa ei ole kelkkailijan lisäksi muita osallisia. Yksi onnettomuuksista oli moottorikelkkailijan yhteentörmäys raskaan ajoneuvon kanssa.
Aiheuttajina olleista moottorikelkkailijoista 13 prosenttia oli 24-vuotiaita tai sitä nuorempia, neljännes 25–44-vuotiaita, runsas kolmannes 45–64-vuotiaita ja 27 prosenttia yli 64-vuotiaita. Aiheuttajakuljettajista 94 prosenttia oli miehiä.
Liikennevakuutuksesta korvatuissa vahingoissa moottorikelkka oli vuosina 2015–2024 osallisena 6 410 kertaa. Näistä vahingoista valtaosa oli moottorikelkkailijoiden aiheuttamia. Tiedot perustuvat vuosina 2015–2024 tapahtuneisiin liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimiin kuolemaan johtaneisiin moottorikelkkaonnettomuuksiin sekä vakuutusyhtiöiden liikennevakuutuksesta korvaamiin moottorikelkkavahinkoihin.
Lue myös: Kilpailija menehtyi moottorikelkkatapahtumassa – jäi kaatuneen moottorikelkan ruhjomaksi

Kommentoi Facebookissa