KOIRAT Kevät paljastaa jälleen talven aikana lumikasoihin jätetyt koirankakat. Keräämättömät kakkakasat ärsyttävät syystä: ne tekevät ympäristöstä epäsiistin ja aiheuttavat terveysriskejä sekä koirille että ihmisille.
Suomessa koiran ulosteiden keräämisestä on säädetty järjestyslaissa, jonka mukaan koiran omistajan tai haltijan tulee huolehtia, ettei koiran uloste jää ympäristöön hoidetuilla alueilla taajamassa.
Terveysriskien lisäksi koirakakka kuormittaa ympäristöä, etenkin tiheään asutuilla taajama-alueilla. Päätyessään valumavesien mukana ojiin, puroihin tai muihin kaupunkivesistöihin koirankakat voivat muuttaa tai heikentää myös veden laatua esimerkiksi suolistoperäisten bakteerien välityksellä.
Eniten koiranulosteessa on terveysriskejä toisille koirille. Kaikki taudit eivät tartu koirista ihmiseen, mutta toiseen koiraan kyllä. Monissa taudeissa koira voi olla myös oireeton kantaja eli se ei välttämättä ole sairaan oloinen.
Koirat saattavat saada ulosteista erilaisia lois-, bakteeri- ja virustartuntoja. Tartunnat voivat olla erityisen vakavia rokottamattomille pikkupennuille tai yleiskunnoltaan heikommalle yksilölle.
Monet virukset ja bakteerit säilyvät kakkakasassa jopa kuukausia. Kovat pakkasetkaan eivät tapa viruksia, joten riski on todellinen keväällä jätösten paljastuessa lumikasojen alta. Sulavan lumen alla on otolliset olosuhteet myös bakteereille, jotka pitävät kosteasta. Lumi myös hidastaa ulosteiden maatumista.
Koiran ulosteen välityksellä ihmiseen voi tarttua muun muassa erilaisia bakteereja, kuten kampylobakteerit ja salmonella. Esimerkiksi salmonellatartunta ei vaadi näkyvän ulosteen päätymistä ihmisen suuhun, sillä vain muutaman bakteerin pääsy käsien ja suun kautta ruoansulatuskanavaan riittää.
On hyvä muistaa, että lemmikit nuolevat takapuoltaan tiheään, jolloin ulostebakteereita päätyy myös lemmikin kuonoon, suuhun ja turkkiin. Erityisesti lapset ovat varomattomuuttaan alttiita koiran ulosteissa muhiville taudeille.
Agria Eläinvakuutuksen marraskuussa 2025 teettämän kyselytutkimuksen mukaan lähes puolet koiranomistajista kertoo keräävänsä kakat pois kulkuväyliltä, ja hieman harvempi myös muualta ympäristöstä, kuten ulkoilualueilta ja metsistä.
Kokonaan koiransa jätökset jättää keräämättä 8 prosenttia vastaajista. Huomionarvoista on kuitenkin se, että vuonna 2023 tehdyn vastaavan tutkimuksen mukaan vastaajista 14 prosenttia ilmoitti, ettei koskaan kerää koiransa jätöksiä. Suuntaus näyttää siis olevan parempaan.
Yksi ikäryhmä karsastaa kakkapussien käyttöä selvästi muita enemmän; kyselyyn vastanneista 40–54-vuotiaista vain kolmannes kertoo keräävänsä koiransa jätökset. Sen sijaan nuoremmista vastaajista reilusti yli puolet huolehtii vastuustaan ja hoitaa kakkakasat pois ympäristöstä.
Kyselytutkimuksen toteutti Xtreme Insight AB Agrian toimeksiannosta marraskuussa 2025. Tutkimukseen osallistui yhteensä yli 800 suomalaista lemmikinomistajaa.
Lue myös: Koiranomistajia muistutetaan pesimärauhasta – kevät on luonnon herkintä aikaa

Kommentoi Facebookissa