PÄIVÄN SÄVEL Suomalaiseen sielunmaisemaan ovat lähtemättömästi jääneet monet Gösta Sundqvistin kappaleet. Mitä kuuluu, Marja-Leena?, Pohjois-Karjala, Vasara ja nauloja, Kyllikki ja vaikkapa Teuvo, maanteiden kuningas ovat soineet niin autoradioissa kuin karaokekuppiloissakin.
Gösta Sundqvist itse vältteli julkisia esiintymisiä. Yhtye Leevi and the Leavings teki vain muutaman hassun esiintymisen, vaikka suurimman suosion vuosina olisi ollut helppoa kerätä kaikille melkoinen tukku rahaa keikkapalkkioista.
Suomen Euroviisujen alkukarsinnoissa vuonna 1981 yhtye esiintyi televisiossa ihan omana itsenään esittäessään kappaleen Sinisilmä mansikkasuu. Alkuperäistä arkistonauhaa ohjelmasta ei ole löytynyt, filmi oli kallista, joten luultavasti sen päälle on äänitetty jotain muuta.
Sitä ennen vuonna 1978 Iittalan Äimärockissa bändi oli vieraillut kahdesti nimillä Rife Paananen & Kyytipojat sekä Tarmon Dynamo. Ohjelmisto oli iskelmämusiikkia ja välissä kuultiin muutamia Leavings-kappaleita. Göstan lisäksi yhtyeeseen kuuluivat Risto Paananen, Juha Karastie sekä Niklas Nylund.
Gösta Sundqvist oli intohimoinen jalkapallon harrastaja, joka perusti Johanneksen Dynamo -nimisen joukkueen, joka fuusion kautta muuttui osaksi Atlantis-joukkuetta. Itse hän totesi jalkapallon vievän suurimman osan musiikilla saaduista tuloista, Sundqvist jättäytyi elämäntapanaan pitämästä toiminnasta fuusion jälkeen.
Hän teki myös kaikki Aarne Tenkasen kappaleet sekä Yleisradiolle ohjelmasarjoja, kuten Koe-eläinpuisto ja Belgialaisia kirjauutuuksia. Tekstinikkari sai vuonna 1996 Juha Vainio -sanoittajapalkinnon, jota hän ei kuitenkaan saapunut noutamaan.
Vuonna 1990 Leevi and the Leavings teki kahdeksantena studioalbuminaan jouluaiheisen levyn Varasteleva joulupukki. Siitä on ihmeellistä kyllä säilynyt yksinkertainen musiikkivideo kappaleesta Joulukertomus, mutta kaikkein rakkaimmaksi nousi laulu Jossain on kai vielä joulu.
Joululaulu on vuosittain yksi soitetuimmista suomalaisissa radioissa ja sen sovituksesta löytää vaikutteita kuuluisasta äänimuurista. Kertosäkeessä onkin yhtäläisyyttä Phil Spectorin tuottamaan Darlene Loven kappaleeseen Christmas (Baby Please Come Home).
Viimeisen seitsemän elinvuotensa aikana Gösta Sudqvist ei antanut yhtään haastattelua ja muutti takaisin Helsingin Punavuoresta kotiseudulleen Espooseen. Alkoholinkin jättänyt lauluntekijä kuoli sydänkohtaukseen 16. elokuuta vuonna 2003, vain 46-vuotiaana. Hän oli syntynyt 17.5.1957.
Jossain on kai vieläkin joulu -kappaleesta ei ole odotetusti olemassa minkäänlaista musiikkivideota, mutta jotenkin tällä kerralla riittää pelkkä musiikki ja Göstan hymyilevät kasvot.
Lue myös: Valot syttyvät Rauli ”Badding” Somerjoen muistolle – herkkä tulkitsija kuoli vain 39-vuotiaana
- Videolla Gösta Sundqvistin säveltämä ja sanoittama Leevi and the Leavingsin kappale ”Jossain on kai vieläkin joulu”.
Kommentoi Facebookissa