SÄÄTILA Ilmatieteen laitoksen eilen laatiman ennusteen mukaan juhannusaattona 23.6. pilvisyys on runsasta suurimmassa osassa maata. Lähinnä maan etelä- ja keskiosassa tulee paikoin sadekuuroja. Suurin mahdollisuus auringonpaisteelle on länsirannikon tuntumassa.
Sää on melko koleaa, sillä päivälämpötila jää runsaan pilvisyyden vuoksi laajalti alle 15 asteen, idässä ja pohjoisessa paikoin jopa lähelle 10 astetta. Kylmintä on Pohjois-Lapissa, missä lämpötila jää lähelle 5 astetta. Juhannusaattoiltana sää muuttuu vähitellen selkeämmäksi lännestä alkaen ja juhannusyönä lämpötila laskee suurimmassa osassa maata 5 asteen tienoille.
Juhannuspäivän aamu on Lappia lukuun ottamatta melko aurinkoinen, mutta päivällä kehittyy jälleen kumpupilvisyyttä. Päivällä voi esiintyä heikkoja sadekuuroja, mutta enimmäkseen on poutaa. Pilvisyyden määrässä on ennustelaskelmien välillä suuria eroja, mikä vaikuttaa myös päivälämpötilojen ennustettavuuteen. Päivän ylin lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa todennäköisesti 15…19 astetta, ja maan pohjoisosassa 10…15 astetta. Sateen todennäköisyys kasvaa iltaa ja yötä kohden maan länsiosassa lännestä lähestyvän sadealueen vuoksi.
Sunnuntaiksi sadealue leviää laajemmin maan etelä- ja keskiosiin. Samalla maan etelä- ja länsiosaan virtaa vähän lämpimämpää ilmaa. Päivällä sadealue on todennäköisesti jo maan keskivaiheilla. Muualla maassa pilvisyys vaihtelee ja paikoin esiintyy sadekuuroja, etelässä ja lännessä kuurosateet voivat olla voimakkaampia ja myös ukkonen on mahdollista. Päivälämpötila on suurimmassa osassa maata 10…15 astetta, mutta etelässä ja lännessä mahdollisesti 15…20 astetta. Viileintä on sateisimmilla alueilla.
Viime vuonna juhannusta vietettiin kesäisen lämpimässä säässä. Juhannusaaton lämpötilat olivat pääasiassa 20 ja 25 asteen välillä. Ainoastaan Pohjois-Lapissa jäätiin paikoin alle kahdenkymmenen asteen. Juhannusaaton ylin lämpötila 24,9 astetta mitattiin Seinäjoella. Juhannuspäivänä helleraja rikottiin monin paikoin maan etelä- ja keskiosassa. Lämpimintä oli Mäntsälässä, missä päivän ylin lämpötila oli 27,4 astetta.
Edellisen kerran juhannusta on vietetty keskimääräistä koleammassa säässä vuonna 2015. Päivän ylin lämpötila jäi silloin juhannusaattona monin paikoin 15 asteen tuntumaan. Lämpimintä oli maan itäosassa, missä päästiin lähelle 20 astetta. Päivän ylin lämpötila 20,3 °C mitattiin Savonlinnassa. Tämä olikin ainoa havaintoasema, jossa lämpötila ylitti 20 asteen rajan.
Juhannuspäivänä oli kuitenkin aattoa selvästi lämpimämpää ja maan itäosassa päästiinkin yleisesti yli 20 asteen. Lämpimintä oli Tohmajärvellä, missä päivän ylin lämpötila oli 23,5 astetta. Vesisateita tuli sekä aattona että juhannuspäivänä monin paikoin maan etelä- ja keskiosassa. Aaton suurin sademäärä, 17,5 mm, mitattiin Kärsämäellä, ja juhannuspäivän suurin sademäärä 25,0 mm Kuhmossa.
Hyvin koleassa säässä juhannusta vietettiin vuonna 2014. Juhannusaaton ylimmät lämpötilat jäivät laajalti alle 15 asteen. Yli 15 asteen päästiin vain paikoin maan etelä- ja kaakkoisosassa. Lämpimintä oli Kouvolan Anjalassa, missä päivän ylin lämpötila oli 18,0 °C.
Juhannuspäivä oli vielä aattoakin koleampi. Lämpötilat jäivät koko maassa alle 15 asteen ja juhannuspäivän koko maan ylin lämpötila olikin Lieksassa mitattu 14,7 astetta. Vettä satoi sekä aattona että juhannuspäivänä monin paikoin. Juhannusaaton suurin sademäärä 23,2 mm mitattiin Inarissa ja juhannuspäivän suurin sademäärä 11,6 mm Asikkalassa. Muutamilla Pohjois-Lapin havaintoasemilla havaittiin jopa räntäsadetta.
Kommentoi Facebookissa