JÄÄKIEKKO Suomelle jääkiekon MM-kullan viime keväänä ratkaissut olympiavoittaja Sakari Manninen siirtyi täksi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan. Odotukset olivat korkealla, mutta lopulta Manninen ei saanutkaan pelipaikkaa Vegas Golden Knightsin NHL-joukkueesta.
Manninen, 30, on toistaiseksi pelannut rapakon takana vain AHL-farmijoukkue Henderson Silver Knightsissa. Siellä hän on viidessä ottelussa kerännyt tehopisteet 1+2.
Suomen maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen arvioi viime keväänä MM-kisojen yhteydessä, että Manninen menestyisi NHL:ssä. Jalosen mukaan Manninen on ihan yhtä hyvä kuin Mikael Granlund.
Nyt viitisen kuukautta myöhemmin Jalonen onkin pahoillaan Mannisen puolesta.
– Kyllä mua se harmittaa, että hän ei päässyt pelaamaan. Totta kai koutsit ottaa aina parhaat pelaajat, mutta edelleenkin olen sitä mieltä, että eilen illallakin Manninen olisi ollut siellä kentällä aika hyvä. Ihan varmasti. Ei kahta sanaa, etteikö olisi mahtunut molempiinkin joukkueisiin, hän toteaa.
– Hän pelasi yhden treenipelin. Paikat olivat varmaan tietyllä tavalla jo valittu ja päätetty, että noi neljä sentteriä aloittaa. Mane Manninen on AHL:ssä, ja jos tulee tarvetta, niin hänet nostetaan NHL:ään. Toivottavasti pääsisi kokeilemaan ja saisi kunnon sauman siellä, Jalonen jatkaa.
Jalonen korostaa, että Vegasilla on kuitenkin vahva joukkue kasassa. Organisaatiossa on paljon kovan luokan hyökkääjiä.
– Kun nuori pelaaja tulee Liigaan, niin hänen kannaltaan on hyvä, että menee vähän heikompaan joukkueeseen. Pääsee pelaamaan. Huippujoukkueissa, Tapparassa tai Kärpissä vaikka, niin ei siellä hirveästi ole ollut nuoria pelaajia. Las Vegasilla on aika hyvä ryhmä. Ovat sarjan kärjessä nyt. Siihen joukkueeseen on vaikeampi murtautua kuin johonkin häntäpään joukkueeseen. Tää on ihan inhimillistä.
Venäjän maajoukkueessa aikoinaan kovaa jälkeä tehnyt Vadim Shipatsjov ei hänkään kyennyt tekemään läpimurtoaan Vegasissa. Siitä Jalonen ei yllättynyt.
– Mane on tähän kaveriin verrattuna niin paljon kovempi kamppailemaan. Vahvempi, sitkeämpi ja kestävämpi. Olen Shipatshjoviakin valmentanut. Hän on hyvä pelaaja, mutta en yllättynyt, ettei hän mahtunut pelaamaan NHL:ssä. Se kamppailuvalmius ja kovuus löytyy Manniselta selkäytimestä, Jalonen arvioi.
Mannista ei koskaan varattu NHL:ään. Syynä on ollut hänen pieni kokonsa.
Suomen maajoukkueessa Manninen on voittanut kaksi MM-kultaa sekä olympiakultaa Pekingissä 2022. MM-kisoissa Manninen on todistanut pystyvänsä kamppailemaan kovan luokan NHL-kiekkoilijoita vastaan, mutta Vegasille se ei riittänyt.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Jukka Jalosella haaste Turussa – Venäjän sulkeminen laittoi työrutiineja uusiksi
Kommentoi Facebookissa