MÄKIHYPPY Oberstdorfin MM-kisojen naisten mäkihyppykilpailussa nähtiin tositoimissa peräti kolme suomalaisedustajaa. Heistä vain Julia Kykkänen selviytyi toiselle kierrokselle.
Kykkänen oli tuloksissa 29:s hypättyään molemmilla kierroksilla 81,5 metriä. Hän hävisi kisan voittajalle Slovenian Ema Klinecille 98,8 pisteellä.
Jenny Rautionaho oli 31:s ja jäi ensimmäisenä rannalle toiselta kierrokselta. Susanna Forsström oli tuloksissa 34:s.
Suomalaishyppääjiltä ei nähty MM-kilpailussa ylisuorittamista. Oberstdorfissa he hyppäsivät perustasollaan.
Naisten mäkihypyssä taso on kohentunut huomattavasti sen jälkeen, kun laji viimein saatiin hiihdon MM-kisojen ohjelmaan 2009. Erot suomalaisten ja kärjen välillä ovat valtavia.
Kykkänen on ollut MM-kisoissa mukana alusta saakka. Hän on ollut MM-kisoissa parhaimmillaan kymmenes Val di Fiemmessä 2013.
Olympialaisissa Kykkänen oli 17:s Sotshissa 2014 ja 23:s Pyeongchangissa 2018. Ennen Pyeongchangin kisoja Kykkäsen apurahamäärää pudotettiin olympiakomitean toimesta ja Kykkänen joutui hankkimaan siviilitöitä. Samalla hän joutui antamaan maailman kärjelle reilusti tasoitusta.
Rautionaho on tällä kaudella saavuttanut maailmancupissa jo toisen kierroksen paikkoja. Hän on selkeästi parantanut tasoaan, mutta matka maailman kärkeen on pitkä.
Naisten mäkihypyssä esimerkiksi Ranska ja Italia menestyvät Suomea paremmin. Oberstdorfin kisassa suomalaisten edellä oli myös esimerkiksi Romanian ja Kanadan edustaja.
Naisten mäkihypyssä Suomella olisi potentiaalia paljon parempaan. Ongelmana on, etteivät urheilijat saa riittävästi tukea.
Mitalit menivät torstaina niihin maihin, joissa mäkihyppyyn panostetaan. Klinec on naisten mäkihypyn ensimmäinen slovenialainen maailmanmestari. Norjan Maren Lundby hyppäsi hopealle ja Japanin Sara Takanashi pronssille.
Takanashi on voittanut urallaan 60 maailmancupin osakilpailua, mutta arvokisavoitto häneltä puuttuu yhä. Japanissa superjulkkiksena tunnettu Takanashi olikin Oberstdorfin kisan jälkeen todella pettynyt.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Suomalaisilla vain yksi onnistuja hiihdon MM-sprinteissä – finaaleihin ei mitään jakoa
Kommentoi Facebookissa