LEMMIKIT Monenkirjava ja pulleamasuinen kissaherra hyppää sohvalle, köllähtää selälleen ja pyöräyttää rukkinsa käyntiin. Vasen tassu pyyhkäisee keveästi maidon tuhrimat viiksikarvat puhtaiksi ja silmiin valahtaa raukea katse.
Jussi-kissan, 11 vee, olotilaa ei voi muuta kuin kadehtia. Vieressä istuvan isännän Timo Nilimaan katse on täynnä hellyyttä, kun käsi eksyy silittämään monet seikkailut kokeneen lemmikin tuuheakarvaista poskea.
– Jussin elämä on ollut täynnä vauhtia ja vaarallisia seikkailuja. Varsinkin karkumatkasta selviytyminen oli aikoinaan suoranainen ihme, Timo-isäntä huokaa.
Maatilalla kasvaneella kissalla on takanaan normaali lapsuus monipäisen kattikatraan arvostettuna jäsenenä. Kuten isännät yleensä, voimakasrakenteinen Jussi erottui pesueestaan. Luontainen karismaattisuus vetosi myös Nilimaan perheeseen, jotka päättivät ottaa Jussin karvaiseksi ottopojakseen.
– Asuimme isäni kanssa hänen kuolemaansa saakka kahdestaan, joten kissanpentu toi mukavaa lämpöä poikamiesten tasapaksuun arkeen, Timo kertoo hymyillen.
Isä ja poika Nilimaan hyvässä hoidossa Jussi-kissasta varttui komea, ystävällinen ja omatoiminen nuorukainen. Ruoka maistui ja elämä hymyili. Ongelmia ei tuottanut myöskään määräaikainen akattomuus, kyseessä oli tietoinen valinta.
– Jussi viihtyy kotona. Toimintasäde on ollut aina sopiva, joten tämän pojan takia ei ole tarvinnut liiemmälti öitään valvoa, Timo paljastaa naureskellen.
Kohtalokas kahvitauko
Kerran Jussi kuitenkin valvotti, sillä Nilimaan perheessä vietettiin lähes koko kalenterikuukauden ajan unettomia öitä. Kaikki sai alkunsa vuoden 2012 heinäkuun 30. päivänä, jolloin Timon isä päätti lähteä Jussin kanssa Rovaniemelle.
– Isäni oli tarkoitus tehdä perinteinen kesälomareissu siskonsa luokse. Kaksikko lähti matkaan rennoin mielin, sillä Jussi on ollut aina tottunut matkaaja ja kaikin puolin reilu matkakumppani. Karvatassulla löytyy kokemusta jopa linja-autolla matkustamisesta, Timo kehaisee ylpeänä.
Tällä kertaa Rovaniemelle suuntautunut automatka ei sujunut kuitenkaan ihan käsikirjoituksen mukaan. Matka Muoniosta Rovaniemelle on pituudeltaan sen verran monta poronkusemaa, että kaverukset päättivät pitää noin 90 kilometriä ennen päätepistettä, niin sanotulla Lohinivan pysäkillä kahvitauon.
– Jussi matkasi tuttuun tyyliin takapenkillä olevassa kopassaan. Kaveri oli tottunut siihen, että kopan ovea ei suljeta, joten totutuista tavoista ei tälläkään kertaa poikettu. Olisi ehkä pitänyt, sillä tällä kertaa Jussi karkasi. Kaveri livahti omille teilleen niin nopeasti, ettei isäni ehtinyt tehdä mitään.
Etsinnöistä huolimatta Jussia ei löytynyt, joten Timon isä jatkoi murheellisin mielin matkaansa kohti Rovaniemeä.
Lapin radiossa etsintäkuulutus
Kun oli päästy siskon luo ryhdyttiin saman tien laatimaan Jussista katoamisilmoitusta. Samalla pistettiin pystyyn etsintäpartio.
– He jakoivat tolppailmoituksia ja soittivat jopa Lapin radioon, jossa kissaherraa etsintäkuulutettiin useampaan otteeseen.
Etsinnät ystävien ja sukulaisten voimin eivät tuottaneet toivottua tulosta, mutta viikon kuluttua katoamisesta soi puhelin.
– Lohinivan taukopaikalta soitettiin näköhavainnosta. Soittaja kuvaili pihalla tassutellutta kissaa Jussin näköiseksi, joten puhelun ansiosta uskoimme rakkaan karvatassumme olevan hengissä. Isäni hyppäsi saman tien autoon ja ajoi havaintopaikalle. Jussia ei kuitenkaan näkynyt.
Timo ja hänen isänsä uskoivat Jussin löytävän tien takaisin kotiin. Päivien ja viikkojen vieriessä toivon tilalle hiipi kuitenkin epätoivo, sillä matka kotiin oli pitkä.
– Iltaisin istuskelimme ulkoportaille ja katselimme vaarojen yli kaukaisuuteen. Ajatuksissa oli Jussi. Teimme mielessämme surutyötä, sillä luopuminen rakkaasta perheenjäsenestä teki kyllä kipeää.
Katti tuijotti syvälle silmiin
Elokuun loppupuolella Nilimaan taloudessa yritettiin pikkuhiljaa sopeutua arkeen ilman Jussia. Vaikka pehmeä torkkupeitto odotti vielä kehrääjäänsä ja aterianurkkaus herkuttelijaansa, niin toivo kissan löytymisestä oli sammunut.
– Odotimme kuitenkin ihmettä, mutta viikot kuluivat ja toivonkipinä hiipui. Näin jälkeenpäin on pakko myöntää, että itku oli herkässä, Timo puhelee.
Vain kuva komeasta kissaherrasta hallitsi kookasta lappilaistupaa. Kunnes eräänä yönä sattui erikoinen tapahtuma.
– Isäni heräsi aamuyöstä kissan vikinään. Hän nousi ylös ja meni ulko-ovelle, mutta ei nähnyt mitään, Timo kuvailee.
Seuraavana yönä erikoinen uni toistui, mutta tällä kertaa oven takana odottikin odottamaton ja iloinen yllätys.
– Isä herätti ja kertoi ilouutisen. Jussi oli tullut kotiin. Katti tuijotti syvälle silmiin ja päästi suustaan rääkäisyn, joka viesti nälästä ja ikävästä. Olihan se kerrallaan hieno ja sanoin kuvaamaton tunne, Timo kertaa onnellisesti päättynyttä seikkailua.
Vaaroja uhmaten
Jussin tallomat polut ovat jääneet arvoitukseksi, sillä kuukauden kestäneestä kesäretkestään Nilimaan karvatassu on ollut hyvin vaitonainen. Timo kuitenkin arvelee, että tassuttelumatkaa on kertynyt reilut 160 kilometriä.
– Ehkä enemmänkin, sillä Jussi ei ole vaeltanut koko matkaansa tietä pitkin. Tämän paljastivat hänen hyväkuntoiset tassunsa. Lisäksi matkan varrelle on täytynyt sattua pientä hiukopalaakin, sillä Jussi ei ollut myöskään nälkiintynyt. Sen sijaan yleinen siisteys oli hieman kärsinyt, sillä naaman pesua riitti viikoksi.
Vaikka Jussi löysi kotiosoitteensa ja pääsi turvalliseen tupaan ilman suurempia kolhuja, niin pitkäksi venähtänyt kesäretki ei ole ollut pelkkää harmitonta huvittelua.
– Ei varmasti, sillä kissanpolku on sisältänyt niin teiden ylityksiä, vesistöjä kuin metsässä piileviä vaarojakin. On suorastaan ihme, ettei Jussi ole kohdannut matkallaan haukkaa tai törmännyt suden suuhun. Oli niin tai näin, niin pääasia, että Jussi tuli takaisin kotiin.
Maalta kaupunkiin
Jussi-kissan karkumatkasta ja ihmeitä täynnä olevasta kotiinpaluusta on kulunut pian viisi vuotta. Tässä ajassa on ehtinyt tapahtua paljon; niin iloista kuin surullistakin.
Muutoksista suuri kissan kannalta on ollut muutto maalta kaupunkiin.
– Isäni kuoltua päätimme Jussin kanssa jatkaa elämää Rovaniemellä. Muutimme omakotitalosta kerrostaloon, joka oli tietenkin iso muutos molemmille. Onneksi Jussi on sopeutunut hiirettömään arkeensa erinomaisesti.
Myös seikkailut ovat taakse jäänyttä elämää, tilalle ovat tulleet herrasmiestavat.
– Poika katselee maailmanmenoa parvekelasin lävitse, käy pissulla sisävessassa ja on kaikin puolin onnellinen Jussi, Timo kuvailee ylpeänä.
Sen sijaan kesää Jussi odottaa yhtä innokkaana kuin isäntänsäkin. Kesällä on nimittäin luvassa pienimuotoista matkustelua ja kenties tassuttelua myös entisillä reviireillä.
– Silloin olemme Jussin kanssa kuin kaksi vanhaa tukkijätkää; köllötellemme auringon alla ja nautimme leppoisista tuulista oljenkorsi suussa, Timo paljastaa hymyillen.
Kommentoi Facebookissa