METSÄSTYSRIKOS Oulun poliisilaitos ja Kainuun rajavartiosto ovat tutkineet yhdessä epäiltyä törkeää metsästysrikosta sekä laittoman saaliin kätkemistä. Suoritetun esitutkinnan perusteella epäillään syksyllä 2022 kaadetun Puolangalla hirvenmetsästyksessä kuusi hirveä luvattomasti.
Esitutkinnassa on ollut rikoksesta epäiltynä yhteensä 12 henkilöä. Heistä kymmentä henkilöä epäillään törkeästä metsästysrikoksesta ja kahta henkilöä laittoman saaliin kätkemisestä. Tutkinnan aikana kiinniotettuna ja pidätettynä on ollut kuusi henkilöä. Epäillyt henkilöt ovat kotoisin Pohjois-Savon alueelta.
Epäillyn törkeän metsästysrikoksen tutkinta käynnistyi Metsähallituksen erävalvonnan Puolangan Kuirin alueella tekemien havaintojen perusteella. Alueelle ilmoitettujen kaadettujen hirvien määrä ja laatu ei vastannut erävalvonnan maastossa tekemiä havaintoja. Metsähallituksen erävalvonta ilmoitti tietonsa Kainuun rajavartiostolle, joka käynnisti esitutkinnan yhdessä Oulun poliisilaitoksen kanssa. Jutun tutkinnanjohto on ollut Oulun poliisilaitoksella.
Poliisi ja Rajavartiolaitos keskeyttivät seurueen hirvenmetsästyksen marraskuun alussa yhteisoperaatiolla. Operaatioon osallistui useita Oulun poliisilaitoksen ja Kainuun rajavartioston partioita sekä Metsähallituksen erävalvonta.
Esitutkinnassa selvitettyjen tietojen perusteella metsästysseurueen epäillään kaataneen Puolangan Kuirin alueelle syksyn 2022 aikana hirviä yhteensä kuusi kappaletta. Seurueella oli kyseiselle alueelle myönnetty pyyntilupa hirvenmetsästykseen. Esitutkinnan perusteella heidän epäillään ylittäneen lupakiintiön, sekä rikkoneen lupaehtojen mukaista ilmoitusvelvollisuutta. Henkilöitä, jotka kuuluivat metsästysseurueeseen, mutta eivät ole osallistuneet varsinaiseen metsästykseen, epäillään laittoman saalin kätkemisestä.
Poliisi on rikostutkintaan liittyen käynnistänyt myös ampuma-aselain mukaisen hallinnollisen menettelyn. Tapauksen esitutkinta on saatu päätökseen ja se on edennyt loppulausuntomenettelyyn, jonka jälkeen esitutkinta siirtyy syyteharkintaan.
Kommentoi Facebookissa