POLIISIKOIRAT Sisä-Suomen poliisi tiedottaa, kuinka poliisipartio sai sunnuntaina klo 13.40 ilmoituksen, jonka mukaan 1930-luvulla syntynyt mies oli kadonnut Joutsassa Lehijärven tuntumassa olevalta kiinteistöltä. Miehestä oli edellinen havainto klo 11 aikaan.
Etsintätehtävään osallistui useita poliisipartioita, mukaan lukien kaksi koirapartiota. Poliisikoira Rike lähti etsinnän aikana ajamaan maastojälkeä, joka kulki Kakarinlampea kohti. Etsittävä mies löytyi klo 15.10 Kakarinlammen kaakkoispuolelta vaikeakulkuisesta maastosta. Löytökohta sijaitsi noin 1,5 kilometrin päässä miehen lähtöpaikasta.
Etsitty henkilö oli löydettäessä kylmissään ja väsynyt, jonka lisäksi hänen vaatteensa olivat märät. Mies kannettiin paareilla maastosta sairaankuljetusyksikön luokse. Hänet kuljetettiin jatkotarkastukseen sairaalaan.
Poliisikoirat ovat vuosittain mukana yli 11 000 tehtävässä eri puolilla Suomea. Voimankäytön ohella hyödynnetään laajasti koirien tarkkaa hajuaistia. Esimerkiksi vuonna 2015 poliisikoirat pelastivat todistettavasti 24 ja viime vuonna 16 ihmisen hengen. Lisäksi ne etsivät aseita, huumeita, räjähteitä ja ruumiita.
Suomessa on tällä hetkellä noin 255 poliisikoiraa ja lähes yhtä monta ohjaajaa. Päivän Lehden artikkelin 90-vuotista taivaltaan juhlineesta Poliisikoiralaitoksesta löydät tästä.
Kommentoi Facebookissa