Kahdeksan ulkomaalaistaustaista miestä sai tuomion – uhrina sama 13-vuotias tyttö

Oikeuden mukaan uhrin päätöksentekokyvyssä, kyvyssä ilmaista itseään ja kyvyssä itsenäisen toimintaan on ollut puutteita, jotka tekijöiden olisi tullut havaita.

Oikeuden mukaan uhrin päätöksentekokyvyssä, kyvyssä ilmaista itseään ja kyvyssä itsenäisen toimintaan on ollut puutteita, jotka tekijöiden olisi tullut havaita. (Kuva AOP)

Oulun seksuaalirikosvyyhdistä tuomittiin viimeiset ehdottomat vankeusrangaistukset.

SEKSUAALIRIKOKSET Oulun käräjäoikeudessa on annettu viimeiset tuomiot suurta julkisuutta herättäneessä seksuaalirikosten vyyhdissä. Ensimmäiset tuomiot tapauksista annettiin jo toukokuussa.

Poliisin mukaan kaikki tuomitut kahdeksan ulkomaalaistaustaista miestä olivat tulleet Suomeen pakolaisina tai turvapaikanhakijoina. Osa on jo saanut Suomen kansalaisuuden, ja osalla on prosessi kesken. Miehet on nyt tuomittu ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Tuomioiden pituudet vaihtelevat kahdesta vuodesta aina neljään vuoteen ja kuuteen kuukauteen. Tuomioita on annettu törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, pahoinpitelystä, lapsen houkuttelusta seksuaalisiin tarkoituksiin ja törkeästä raiskauksesta. Osa syytetyistä on ilmoittanut tyytymättömyyden tuomioonsa.

Lapin yliopiston rikosoikeuden emeritaprofessori Terttu Utriainen arvioi Yleisradiolle, että jos tekijöillä ei ole aiempaa rikostaustaa, he pääsevät vapaaksi suoritettuaan puolet vankeusrangaistuksesta.

– Ja jos tuomituilla ei ole Suomen kansalaisuutta, heidät voidaan karkottaa, kun he ovat suorittaneet tuomionsa.

Utriaisen mukaan samanlainen tilanne oli Ruotsissa 1970-luvulla, jolloin hän kiersi Ruotsin vankiloissa. Miehet alkoivat parittaa tyttöjä, jotka ihastuivat heihin.

– Maahanmuutto näkyi erityisesti seksuaalirikoksissa. He ihmettelivät sitä, että kun Ruotsissa seksi on niin vapaata, mutta sitten he löysivätkin itsensä vankilasta.

Nyt oikeudessa käsitellyssä seksuaalirikosvyyhdissä uhri on ollut kaikissa sama 13-vuotias tyttö, mutta tekijöitä useita. Kaikki seksuaalirikokset tapahtuivat noin puolen vuoden sisällä.

Oikeuden mukaan uhrin päätöksentekokyvyssä, kyvyssä ilmaista itseään ja kyvyssä itsenäiseen toimintaan on ollut puutteita, jotka tekijöiden olisi tullut havaita.

Lue myös: Oulun poliisi selventää epäiltyjä seksuaalirikoksia – tästä yhdeksässä tutkittavassa tapauksessa on kyse

Kommentoi Facebookissa