Kahdenlaista tuuria firmassa – duunareille 57 miljoonan Eurojackpot-voitto, nyt sitten paloi tehdas

Firman porukalle pamahti taannoin miljoonavoitto, viime viikolla paloi tehdas. (Kuvituskuva Fotolia)

Akaan Toijalassa toimivan Toijala Worksin työntekijöillä on ollut vaihtelevaa onnea.

ONNETTOMUUS Toijala Worksin kymmenen hengen porukka voitti huhtikuussa 2014 silloisen kaikkien aikojen suurimman Eurojackpot-voiton, 57,3 miljoonaa euroa. Siis reilut 5,7 miljoonaa euroa per henkilö.

Kun arvontapallot pomppivat porukalle onnekkaasti viikonvaihteessa, heti seuraavana maanantaina ensimmäiset jäivät jostain syystä pois töistä.

– Ei ihan normimaanantai, tuumi firman toimitusjohtaja Pasi Kannisto tuolloin.

Jättipotti sekoitti Akaan. Voittajien nimiä arvailtiin. Kukaan ei tainnut julkisuudessa ilmoittautua voittajaksi. Sisäpiiri tietenkin tiesi, keistä oli kyse. Tarinoiden mukaan arvontaporukassa oli alkujaan enemmänkin jäseniä. Joku kuulemma jäi pois viime tipassa. Joku taas tuli sattumalta mukaan kioskin ovella.

Kun eräs lehti oli tekemässä vuoden päästä seurantajuttua, reportterit olivat vähällä saada selkäänsä Toijala Worksin parkkipaikalla, kun menivät kyselemään, mitä voittajille kuuluu. Olikohan reporttereiden puhuttama mies niitä, jotka jäivät viime tipassa pois porukasta?

Huonompaa tuuria koneenrakennusalalla toimivan Toijala Worksin osalle koitui viime viikolla. Tehdas paloi. Yritys valmistaa koneita ja niihin liittyviä teräsrakenteita. Palo suuressa hallirakennuksessa sai alkunsa ilmeisesti hitsauksesta.

Yhtiö työllistää noin 200 henkilöä, ja noin puolet heistä menetti työpaikkansa. Toimintaa pyritään jatkamaan väistötiloissa.

– Väistötiloja on löytynyt Pirkanmaan eteläosista Akaan-Toijalan alueelta, sanoo toimitusjohtaja Pasi Kannisto.

Kuinka moni jää tulipalon takia ilman työtä ehkä pitkäksikin aikaa?

– Se riippuu siitä, missä määrin saadaan väistötilat kuntoon, Kannisto sanoo.

Kymmentä Eurojackpot-miljonääriä töiden loppuminen ei enää koske.

– Kukaan heistä ei ole enää töissä yrityksessä, sanoo toimitusjohtaja Pasi Kannisto.

Ymmärrettävä seikka. Kyllä 5,7 miljoonan euron turvin elää, vaikka koko loppuelämänsä. Tosin tiedetään tapauksia, että jättipotti on hassattu hetkessä, ja miljonääri on päätynyt protestilistalle.

Lue myös: Vain murto-osassa kuolemaan johtaneissa paloissa oli palovaroitin – ”Laite ei toimi ikuisesti”

Kommentoi Facebookissa