Kaksi henkilöautoa upposi jäihin – poliisi epäilee kahden henkilön hukkuneen

Poliisi ei suosittele jäällä liikkumista enää edes jalkaisin.

Poliisi ei suosittele jäällä liikkumista enää edes jalkaisin. (Kuva AOP)

Poliisi muistuttaa, että jäille meno ajoneuvolla on tällä hetkellä vaarallista.

ONNETTOMUUS Poliisi, pelastus ja ensihoito saivat lauantaina klo 20.13 ilmoituksen jäärailoon ajaneesta ja järveen uponneesta autosta Ilomantsin Koitereella.

Ilmoitustietojen mukaan autossa oli ollut viisi henkeä, joista kolme oli päässyt ulos autosta ja pelastautunut rantaan. Kahden henkilön pelätään hukkuneen ja etsinnät alueella ovat edelleen käynnissä.

Leppävirran Ylä-Koirukselta ilmoitettiin klo 19.30 jäihin juuttuneesta ja hieman myöhemmin järveen uponneesta henkilöautosta. Ilmoitustietojen mukaan autolta oli poistunut kolme henkilöä. Viranomaisten tullessa paikalle auto oli uponnut jäihin, eikä paikalla ollut enää ketään.

Poliisin arvion mukaan autoon tai veden varaan ei ole jäänyt henkilöitä, mutta asian varmistamiseksi autossa olleita pyydetään ilmoittautumaan hätäkeskukseen tai poliisille. Edellä mainittujen lisäksi lauantain aikana polisi ja pelastus ovat etsineet jäihin pudonneiksi ilmoitettuja henkilöitä Kangasniemellä ja Kuopiossa.

Poliisi muistuttaa, että jäille meno ajoneuvolla on tällä hetkellä vaarallista, eikä voi yllä mainittujen tapahtumien perusteella suositella jäällä liikkumista edes jalkaisin.

Lue myös: Hydrokopteri, helikopteri sekä poliisikoira etsivät iäkästä miestä – sukeltajat löysivät hukkuneena

Kommentoi Facebookissa